Kirjoitussarjan toinen osa (lue tästä ensimmäinen osa) käsittelee Suomen velkaantumista ja siihen liittyviä myyttejä. ”Suomi on Kreikan tiellä” on monesta suusta kuultu lausahdus, jossa ei jälleen kerran ole mitään perää. Suomen tilanteen vertaaminen Kreikkaan on jo alun perinkin suorastaan säälittävää. Näin ensinnäkin, Suomen talouslukuja ei olla väärennetty kansainvälisten pankkiammattilaisten tuella, ja Suomi ei ole Euroopan korruptoitunein maa.
Suomen velka-aste on todellisuudessa hyvin matala
Pelottelu Suomen 60% velka-asteella on jo saanut jokseenkin huvittavia sävyjä, mutta tuntuu edelleen uppoavan hyvin kansan syviin riveihin. Retorisesti paras kuulluista argumenteista lienee vetoaminen lapsiimme, jotka kuulemma joutuvat maksamaan massiivisen velkamme takaisin. Tähän voisi ensimmäiseksi todeta, että valtionvelkaa ei koskaan makseta takaisin kuin ehkä pieneltä osalta, vaan talouskasvua ja inflaatio syövät sen pois. Toki vielä on pakko myöntää, että Suomen yli 100 000 000 000€ valtionvelka kuulostaa oikein käytettynä (etenkin kun sen kirjoittaa numeroina) ja kaikesta kontekstista pois otettuna vielä pelottavammalta kuin 60% velka-aste.
Todellisuuden osalta olisi syytä muistaa muutamia faktoja, kuten se, että Suomen velka-aste on edelleen Viron jälkeen euroalueen matalin, ja myös EU:n matalimpia. Fakta on myös, että Suomen velka-asteeseen vaikuttaa huomattavasti bruttokansantuotteen 20% pudotus, vaikkakin toisaalta velka-aste on toki jokseenkin pätevä mittari bruttokansantuotteen kuitenkin kuvatessa kansantalouden teoreettista maksu- ja kantokykyä. Kolmas fakta on, että 60% velka-aste on näin huonossa suhdannetilanteessa yleisesti ottaen todella matala, ja esimerkiksi Yhdysvaltojen velkasuhde on jo ylittänyt 100% bruttokansantuotteesta.
Ongelmana pitkä aikaväli ja kestävyysvaje
Moni varmaan ihmettelee tässä kohtaa, miten voi näin kevyesti sivuuttaa Suomen velkaantumisen. En näin kuitenkaan voikaan tehdä, sillä Suomen velkaantuminen on pitkällä aikavälillä todella hälyttävää kun huomioidaan väestön ikääntymisen aiheuttama kestävyysvaje. Jos Suomi jatkaa velkaantumista nykyiselläkin tahdilla, ei tilanne ole kuitenkaan vielä edes viiden vuoden päästä akuutisti hälyttävä. Kuitenkin kestävyysvaje tekee siitä hälyttävän jo tänä päivänä.
Olisi helppoa sanoa kestävyysvajeen suuruudeksi esimerkiksi 12 miljardia, mutta valitettavasti kestävyysvajeen laskeminen ei ole kovin yksinkertaista. Selvää kuitenkin on, että kestävyysvaje on ainakin parin miljardin suuruinen, ja sen päälle tulee nykyinen alijäämä.
Meidän ongelmamme on juuri vuosi 2030, ja kaikki ratkaisut pitäisi tehdä tätä silmällä pitäen. Nyt ei nimenomaan saa mennä paniikkiin ja lähteä tekemään ratkaisuja, jotka viiden vuoden tähtäimellä näyttävät hyvältä. Oikeiston ratkaisu tilanteeseen olisivat välittömästi toteutetut miljardileikkaukset mm. sosiaaliturvaan, mutta nämä toimet todennäköisesti jopa pahentaisivat itse ongelmaa. Huonosti suunnitellut leikkaukset eivät nimittäin välttämättä edes johda kustannussäästöön, sillä ne johtavat lisäkuluihin muualla ja vähentävät verotuloja syömällä talouskasvua.
Selvitäksemme nykyisestä tilanteesta tarvitsemme ennen kaikkea talouskasvua ja rakenneuudistuksia, sekä sopeutuksia leikkaamalla sellaisista menoista, jotka eivät ole talouden ja yhteiskunnan kannalta kriittisiä (esim. jotkut elinkeinotuet). Säästöä täytyisi hakea keinoilla, jotka tuovat säästöä pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä meillä on edelleen varaa tukea talouskasvua mm. infrahankkeilla, jotka elvyttävän vaikutuksen vuoksi lisäksi lisäisivät talouskasvua pitkällä aikavälillä. Toinen aivan ehdoton investointi on mm. homekoulujen korjaaminen ja muun korjausvelan hävittäminen, sillä sen huomioimatta jättäminen maksaa meille pitkällä tähtäimellä huomattavasti velan nollakorkoa enemmän.
Sote- ja kuntauudistukset, metropolihallinto sekä toisen asteen koulutuksen rakenneuudistus tulisi toteuttaa välittömästi, ja aloittaa muiden tarvittavien rakenneuudistusten valmistelu. Tällä hetkellä olisi kuitenkin järkevintä käyttää reilusti aikaa muiden rakenneuudistusten valmisteluun ja lähteä tähän vaikka koko eduskunnan eikä pelkän hallituksen voimin, ottaen mukaan myös eri etujärjestöt. Tarvitsemme ennen kaikkea konsensusta ja huolellista, eri näkökohdat huomiomaa valmistelua, johon meillä vielä toistaiseksi olisi aikaa. Jälleen kerran, etenkin Kokoomuksen esittämä lähestymistapa rakenneuudistuksiin todennäköisesti vain johtaisi pitkällä tähtäimellä huonosti toteutettuihin tai jopa täydellisesti epäonnistuneisiin uudistuksiin, ja lyhyellä tähtäimellä etenkin työmarkkinauudistukset todennäköisesti kaatuisivat jo saman tien yleislakon uhan alla.
”Mutta olemme elvyttäneet jo seitsemällä miljardilla vuodessa”
Yleinen argumentti äsken kannattamaani elvytystä vastaan on se, että Suomi on jo elvyttänyt massiivisesti sallimalla budjettiylijäämän. Jälleen kerran tämä on hyvältä kuulosta lause, mutta jossa ei ole mitään perää. Ensinnäkään budjettiylijäämän sallimisella ei minkään määrittelyn mukaan ole mitään tekemistä elvytyksen kanssa, sillä elvytys on nimenomaan kulutuksen lisäämistä talouden elvyttämiseksi, ei sen pitämistä ennallaan.
On kuitenkin totta, että mihin tahansa elvytykseen meillä ei ole varaa, ja esimerkiksi Arhinmäen esittämät arviot elvytyksen tehosta ovat täysin vailla pohjaa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että emme käytännössä maksa korkoa valtionlainasta ja meillä on mittava määrä pakollisia investointeja (esim. kouluverkkouudistustenkin jälkeen jäljelle jäävät homekoulut) odottamassa, joiden tekemättä jättäminen maksaa valtiolle ainakin tuplasti niiden hinnan. Nämä investoinnit tulisikin tulevien kustannusten minimoimiseksi ja talouskasvun ja työllisyyden tukemiseksi toteuttaa välittömästi. Samalla järkevintä olisi ehkä kerätä kasaan laaja paketti erilaisia talouskasvua ja mm. vientiteollisuuden edellytyksiä tukevia investointeja kuten liikenneinvestointeja, joka rakennettaisiin optimaaliseksi kokonaisuudeksi. Jotkin investoinnit, kuten pääkaupunkiseudun asuntokriisiä helpottava pisararata tulisi kuitenkin toteuttaa jo välittömästi.
Lassi Jääskeläinen
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
