Näissä vaaleissa on kyse ennen kaikkea valinnasta kahden täysin erilaisen vaihtoehdon, eli porvarihallituksen tai punamultahallituksen väliltä. Käytännössä se, kenestä tulee toisiksi suurin puolue, tulee määräämään tuleeko maahan raskasta oikeistopolitiikkaa ajava hallitus vai heikommassa asemassa olevat huomioiva ja vastuullisempaa politiikkaa ajava punamultahallitus. Tämä johtuu etenkin siitä, että Keskusta on ilmeisen tarkoituksellisesti jättänyt linjansa hyvin avoimeksi, ja sille tuntuu tietyin reunaehdoin kelpaavan sekä Kokoomuksen, että SDP:n toisistaan hyvin merkittävästi poikkeavat linjat.
Jonkun korvaan saattoi ehkä särähtää pahasti äskeisessä kappaleessa ollut väite, että punamultahallitus ajaisi vastuullisempaa politiikkaa. Etenkin tästä syystä avaankin tässä kirjoituksessa omia linjojani ja SDP:n linjaa erityisesti talouspolitiikan alueella ottaen myös kantaa muiden puolueiden linjoihin.
SDP:n talouspoliittinen linja pähkinänkuoressa
Toisin kuin monen muun puolueen, SDP:n talouspoliittinen linja koostuu laajasta toimenpidevalikoimasta, jossa kategorisesti ei suljeta pois eri toimenpiteitä. Erityisesti SDP:n linja koostuu kokoelmasta elvyttäviä, sopeuttavia ja tehostavia toimenpiteitä, jotka eivät poissulje toisiaan.
SDP toteuttaisi valtiontalouteen 3-4 miljardin sopeutuksen useamman vuoden ajalle porrastettuna, elvyttäisi samaan aikaan merkittävästi, toteuttaisi tarvittavat rakenneuudistukset ja hakisi uutta vientiä maailman megatrendeihin kuten kaupungistumiseen panostamalla. Verotuksen kautta haettaisiin myös miljardi esitetyistä sopeutuksista, joista 200 miljoonaa saavutettaisiin harmaan talouden torjuntaa tehostamalla ja loput lähinnä haittaveroja ja pääomatuloverotusta kiristämällä. Toisin kuin Kokoomuksen ja Keskustan esittämät sopeutustoimet, SDP:n sopeutustoimet eivät myöskään iskisi pienituloisiin.
Kokoomuksen ja Keskustan toimet söisivät talouskasvun ja toisivat jopa lisäkuluja
Merkillepantavaa on, että toisin kuin suurin osa Keskustan ja ajamista Kokoomuksen sopeutustoimista, SDP:n ajamat sopeutukset tehostaisivat valtion toimintaa ja johtaisivat siten todelliseen kustannussäästöön, eivätkä porrastuksen ansiosta myöskään söisi orastavaa talouskasvua. Huomionarvoista on nimittäin, että leikkaukset eivät välttämättä edes todellisuudessa johda säästöön, sillä leikkaukset voivat nostaa kuluja toisaalla. Esimerkiksi ennalta ehkäisevistä palveluista leikkaaminen yleensä johtaa ainoastaan kulujen kasvamiseen, sillä esimerkiksi ennalta ehkäisevistä terveyspalveluista leikkaaminen johtaa lisäkustannuksiin varsinaisissa terveyspalveluissa, kun kuolemansairaita ei kuitenkaan voida jättää hoitamatta. Sama logiikka pätee myös muualla, ja huonosti suunniteltujen leikkausten jälkeiset budjetinylitykset ovatkin tulleet tutuiksi etenkin kunnissa.
Erityisesti Kokoomuksen ajamien jättileikkausten vaikutus talouskasvuun on todella huolestuttava näkökohta. Kokoomuksen vaatimat kuuden miljardin leikkaukset (kahdeksan miljardin jos veroale lasketaan mukaan) jo ilman epäsuoria vaikutuksia söisivät käytännössä kaiken tulevien vuosien talouskasvun. Näin ollen työttömyys ja muut ongelmat jäisivät ennalleen, ja kun huonosti kohdennettujen ja ylimitoitettujen leikkausten epäsuorat vaikutukset iskisivät päälle, olisi tuloksena täydellinen talouskatastrofi. Toisaalta Kokoomuksen ajama kahden miljardin veroale korjaisi osan leikkausten aiheuttamasta vahingosta talouskasvulle, mutta se taas johtaisi vieläkin tuhoisimpiin kahden miljardin lisäleikkauksiin, ja ylipäätänsä veronalennusten elvyttävä vaikutus on todella heikko ainakin infrahankkeisiin verrattuna, kuten huomattiin vuonna 2008.
Suomen velkaantuminen on hälyttävää vain pitkällä aikavälillä
Moni saattaisi tässä vaiheessa kysyä, miksi en ole huolissani Suomen tämänhetkisestä velkaantumisesta? Siihen on helppo vastata, sillä toisin kuin etenkin Kokoomus pelottelee, Suomen 60 % velkaantumisaste suhteessa bruttokansantuotteeseen ei ole hälyttävä vaan pikemminkin suhdannetilanteeseen nähden todella matala. Suomen valtion varallisuus, eläkevarat ja yleinen vakaus huomioiden se on suorastaan naurettavan matala. Tämän takia Suomi saa tällä hetkellä velkaa lähes nollakorolla ja lyhytkestoista velkaa itse asiassa negatiivisella korolla, eli velkojat maksavat Suomelle siitä, että Suomi ottaa heiltä velkaa!
Miksi kuitenkin kannatan, ja SDP kannattaa myös sopeutustoimia? Syy tähän on, että Suomen taloustilanne kuitenkin johtuu osittain myös suhdannetilanteen ulkopuolisista tekijöistä, ja toinen syy on kestävyysvaje. Väestön ikääntymisen aiheuttaman kestävyysvajeen (jonka suuruus tosin on kyseenalainen) vuoksi Suomen velkaantuminen on pitkällä tähtäimellä todella hälyttävää. Tähän ei kuitenkaan pidä puuttua välittömin leikkauksin, vaan pitkällä tähtäimellä toimivilla sopeutusratkaisuilla ja talouskasvua hakemalla. Välittämät suuret leikkaukset johtaisivat nimittäin pitkällä tähtäimellä täysin päinvastaiseen ilmiöön, sillä ne lisäisivät kuluja pitkällä tähtäimellä epäsuorien vaikutustensa vuoksi.
Kuten SDP esittääkin, nyt tarvitaan investointeja vaikka velkarahalla, ja rakenneuudistuksia ja jaksotettuja sopeutustoimia jotka tuovat säästöä pitkällä tähtäimellä. Pähkinänkuoressa asian voisi esittää niin, että valtiontalous ei toimi kuten kotitalous, ja SDP toisin kuin moni puolue on ymmärtänyt sen.
Työllisyys ei parane työehdoista leikkaamalla – päinvastoin
Osana Kokoomuksen ja Keskustan linjaa ovat ehdotukset muun muassa koeajan pidentämisestä. Kokoomus myös esittää paikalliseen sopimiseen siirtymistä, eli työehtosopimusten yleissitovuudesta luopumisesta. Näillä toimilla väitetään saavutettavan lisää työpaikkoja, kun työnantajilla olisi varaa palkata lisää työntekijöitä.
Vaikka tässä väitteessä onkin tietty totuus, ovat Kokoomus ja Keskusta pahasti hakoteillä. Ensinnäkin neljän kuukauden koeajan luulisi olevan aivan tarpeeksi pitkä, jotta työnantaja ehtii nähdä työntekijän sopivuuden. Pidennetystä koeajasta tulisi vain keino polkea työntekijöiden asemaa. Ehdotus yleissitovuudesta luopumisesta sen sijaan on todellinen pommi, sillä käytännössä se johtaisi palkkatason merkittävään laskuun. Tämä voisi joidenkin mielestä helpottaa työllistämistä, mutta toisaalta se johtaisi myös ostovoiman laskuun ja sitä kautta nykytilanteessa sisämarkkinoiden (jotka ovat ainoa Suomen taloutta pystyssä pitävä voima) täydelliseen romahtamiseen. Pienituloisista moni myös joutuisi ilman talousromahdustakin sosiaaliturvan varaan matalapalkka-alojen palkkojen romahtaessa täydellisesti, mikä lisäisi valtavasti valtion kuluja.
Sen sijaan tervehdin ilolla SDP:n halua kieltää nollasopimukset ja kriminalisoida alipalkkaus. Nollasopimukset nimittäin ovat ainoastaan työnantajille keino polkea työntekijöiden oikeuksia, sillä niiden sijasta voitaisiin aivan yhtä hyvin kaikissa tapauksissa käyttää muita mm. kuntien sijaisratkaisuissaan käyttämiä työsopimuksia tai yleisesti joustoa tarjoavia työsopimuksia, jotka myös olisivat linjassa muun lainsäädännön kanssa ja työntekijän kannalta muutenkin selkeämpiä. Alipalkkauksen kriminalisoiminen myös tervehdyttäisi kilpailua, sillä nykyinen tilanne ainoastaan tarjoaa epäterveen kilpailuedun epärehellisille työnantajille.
Merkillepantavaa on myös, että SDP on toistaiseksi ainoa puolue, joka on esittänyt todellista ratkaisua pitkäaikaistyöttömyyteen. SDP on esittänyt, että yli 7kk työttöminä olleita työkykyisiä työnhakijoita työllistettäisiin TES:n mukaisella palkalla muun muassa vanhustenhoitoon, kuntiin ja järjestöihin, ja että palkkatuen käyttöä ylipäätänsä lisättäisiin. Työttömille kaikki oikeistopuolueet tarjoaisivat vain ansiosidonnaisen päivärahan keston merkittävää vähentämistä, vaikka töitä ei edelleenkään ole tarj0lla kuin vain murto-osalle hak0joista.
Mitä tekisivät pienpuolueet ja Perussuomalaiset
En tiedä tarvitseeko Perussuomalaisten linjaa edes lähteä erityisemmin avaamaan, mitään järkevää linjaa kun en ole huomannut. Perussuomalaiset muun muassa esittävät todella kallista, typerää ja puhtaasti populistista avausta eli autoveron välitöntä poistamista. Muutenkin Perussuomalaiset muun muassa aikovat alentaa Suomen EU-jäsenmaksun puoleen – toimenpide, joka on yksinkertaisesti täysin mahdoton. Loput Perussuomalaisten talouslinjasta pohjaa lähes täysin kyseenalaiseen laskelmaan maahanmuuton kustannuksista. Jo nämä asiat yksinään tuhoavat pohjan Perussuomalaisten talouspoliittiselta linjalta.
Pienpuolueista Vihreillä ja Vasemmistoliitolla on hyviä esityksiä, sen joudun myöntämään. Vihreät ja Vasemmistoliitto kuitenkin kannattavat hyvin kyseenalaista perustuloa, eivätkä niiden linjat ole lähellekään yhtä selkeitä kuin SDP:n vaan ovat täynnä ilmaa. Vasemmistoliitto myös ei ole käytännössä valmis sopeutustoimiin, ja omaa täysin epärealistiset odotukset elvytyksen vaikutuksesta.
Kristillisdemokraattien ja RKP:n linja on käytännössä identtinen Kokoomuksen linjan kanssa.
Luodaan kasvava, tasapainoinen mutta inhimillinen Suomi
Pitkällä tähtäimellä SDP ajaa markkinatalouteen pohjautuvaa, mutta inhimillistä ja talousteorioiden puutteet huomioivaa politiikkaa. SDP:n johdolla selviydymme kriisistä ilman merkittäviä heikennyksiä muun muassa sosiaaliturvaan ja muuten heikoimmassa asemassa olevien tilanteeseen. Kriisin jälkeen voimme alkaa korjaamaan yhteiskunnan muita epäkohtia, ja löytää kestävää, ympäristön ja ihmiset huomioivaa kasvua ja todellista yhteiskunnallista kehitystä, joka ei näy pelkästään tilastoissa ja rikkaimpien sijoitussalkuissa.
Vaaleissa on kyse muustakin kuin talouspolitiikasta
Lopuksi on todettava, että näissä vaaleissa on kyse paljon muustakin kuin pelkästä talouspolitiikasta. En lähde kirjoittamaan tästä aiheesta laajemmin, mutta yleisesti voisin todeta, että SDP ajaa ihmisläheistä ja järkipohjaista politiikkaa. Muut puolueet eivät mielestäni pysty samalla tavalla yhdistämään muussa politiikassaan ihmisläheisyyttä ja ympäristön ja muiden tekijöiden huomioimista tiukkaan realismiin pohjautuvan ajattelutavan kanssa. SDP:n arvot ja realismiin pohjautuva ajattelutapa on mielestäni paras tapa viedä Suomi uuteen aikakauteen. Myös SDP:n yli satavuotinen historia tukee tätä väitettä.
Lassi Jääskeläinen
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
