Thomas Pikettyn kiitelty Capital in the 21st Century -kirja tutkii tulonjaon vaikutuksia kansantalouksien kehitykseen. Hänen mukaansa olemme menossa kovaa vauhtia kohti 1800-lukua – siis pikajunalla takaisin menneisyyteen, jossa korollaelijät ja perijät hallitsivat yhteiskuntaa. Pikettyn mukaan maailma, jossa pääomalle saatava tuotto kasvaa taloutta nopeammin ja jossa työ ei enää kannata, on pian todellisuutta.
Uusliberalistien maalailema ”vasemmisto elää menneisyydessä” -retoriikka tuntuukin erityisen absurdilta, kun sitä peilataan Pikettyn tutkimustuloksia vasten. Totuus on, että juuri oikeiston masinoima politiikka vie meitä takaisin aikaan, jossa naimakaupat olivat ainoa edellytys sosiaaliselle nousulle.
Uusliberalistinen politiikka kasvattaa tuloeroja, lisää epäoikeudenmukaisuutta ja kiihdyttää eriarvoisuuden kasvua. Omaisuus kasaantuu yhä enemmän niille, joilla sitä jo entuudestaankin on. Sääty-yhteiskunta tekee siis kovaa vauhtia paluuta, mutta se piilotetaan yksilönvapautta näennäisesti korostavan retoriikan alle.
Jos Katainen ja muut oikeistolaista laulua laulavat olisivat erityisen huolissaan yksilönvapaudesta, hekin ymmärtäisivät, että paras yksilönvapauden turva ja takuu on vahva valtio. Edellytykset yksilöllistymiskehitykselle, ja ennen kaikkea tämän yksilönvapauden oikeudenmukaiselle jakaantumiselle, ovat ennen muuta julkisen sektorin ja hyvinvointivaltion instituutioiden tuottamia. Mitä suurinta vapautta on se, että meillä kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään. Me saamme kouluttautua, käyttää laadukasta infraa ja elää turvallisessa ympäristössä. Me saamme elää yhteiskunnassa, jossa naimakaupat eivät ole edellytys onnelliselle ja menestyksekkäälle elämälle.
Vasemmistopolitiikan leimaaminen menneisyyteen haikailuksi on väärä ja populistinen väite, jota mielellään viljellään leikkauspolitiikan oikeutukseksi. Sanat ”vapaus” ja ”menestys” ovat nimittäin mitä olennaisinta vasemmistolaista käsitteistöä. Vahvaa valtiota ja julkista sektoria puolustava politiikka turvaa meidän kaikkien yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet, lisää yksilön vapauksia ja mahdollistaa jokaisen menestyksen. Hyvinvointivaltion ytimessä on ajatus siitä, että ihmisen tausta tai perheen varallisuus ei saa määrittää kenenkään tulevaisuutta, vaan jokaisella on oltava mahdollisuus tehdä elämästään oman näköisensä.
Jos sosialidemokratia ei pyri aktiivisesti uusliberalismin vastavoimaksi, kannattaa varautua siihen, että meistä ihan jokaisella ei ole enää mahdollisuutta valita. Ei edes sitä omaa puolisoa.
Joona Räsänen
Demarinuorten puheenjohtaja
Kolumni on julkaistu Demokraatissa 16.5.2014
