Vappu on kevään, nuoruuden ja opiskelijoiden juhla. Ennen kaikkea se tunnetaan työväen juhlapäivänä. Suomessa suomalaisen työn päivää on liputettu vuodesta 1979 eteenpäin. Vapun historiallinen tausta on amerikkalaisen työväenliikkeen kamppailussa työläisten oikeuksien puolesta niin sanotussa Haymarketin verilöylyssä. Toukokuun alussa vuonna 1886 Yhdysvalloissa järjestettiin laajoja lakkoja, joissa työväestö vaati kahdeksan tunnin työpäivään siirtymistä. Chicagon Haymarketissa työväestön ja virkavallan välillä syntyi väkivaltaisia yhteenottoja, joissa kuoli niin siviilejä, kuin poliisejakin. Väkivalta puhkesi poliisiin kohdistetusta pommiattentaatista.
Iskun tekijöiksi nimettiin joukko paikallisia anarkisteja, jotka myöhemmin teloitettiin rangaistukseksi hirttämällä. Miehet olivat syyttömiä tekoon ja heidät tuomitsi puolueelliseksi arvioitu valamiehistö, joka koostui paikallisten liikemiespiirien edustajista. 1800-luvun lopussa työväen kansainvälinen järjestö Toinen internationaali nimesikin toukokuun 1. päivän Haymarketin marttyyrien muistoa kunnioittaen kansainväliseksi työväestön päiväksi.
Edellä mainitut tapahtumat kertovat siitä mistä työväenliikkeessä ja sen juhlassa on pohjimmiltaan kysymys. On arvioitu, että Haymarketin verilöylyn aikoihin 1800-luvulla Yhdysvalloissa oli eniten työväestöön kohdistunutta väkivaltaa vain tsaristista Venäjää lukuun ottamatta. Nykyään ajatus väkivalloin tukahdutettavasta työehtoja vaativasta mielenosoituksesta voi tuntua etenkin länsimaissa etäiseltä. Se kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että nykyiset oikeutemme eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niitä ei ole saavutettu kiltisti pyytämällä. Niinkin yksinkertaisen asian, kuin kahdeksan tuntisen työpäivän eteen on jouduttu järjestäytymään, lakkoilemaan ja jopa uhraamaan ihmishenkiä.
Vielä tärkeämpää meille nykynuorille on ymmärtää, että historia ei ole vain tekstiä kirjan kansien välissä, vaan tapahtunutta inhimillistä todellisuutta. Ja mikä on tapahtunut, voi tapahtua myös uudelleen. Kehitys voi ottaa myös harha-askelia. Se voi pysähtyä ja sitä voidaan vierittää taaksepäin.
Lähiaikoina olemme Suomessa todistaneet metsäalan työnantajaliiton ja suuren metsäyhtiö UPM:n pyrkimystä romuttaa yleissitovia työehtosopimuksia. Järjestelmää, johon perustuvat nykyään muun muassa alakohtaiset vähimmäispalkat, lomarahat ja äitiys- ja isyysvapaa-ajan palkat ja sairausajan palkat. Olemme saaneet lukea tapauksesta, joissa samainen metsäyhtiö UPM on irtisanonut työläisiä edustavan pääluottamusmiehen. Eräs ammattiliitto on luonnehtinut tapausta laittomaksi. Mainittakoon, että UPM:n toimitusjohtajan vuositulot ovat kuusi miljoonaa euroa. Vuonna 2019 puolestaan näimme, kuinka valtionyhtiö Posti pyrki työehtosopimuksen vaihdoksella heikentämään 700 työntekijän palkkaa keskimäärin 30 %:lla samalla, kun toimitusjohtaja nautti miljoonan euron vuosituloista. Sekä UPM että Posti ovat tuottoisia yrityksiä.
Loppujen lopuksi maailma ei ole muuttunut kovinkaan paljoa. Samalla, kun yläluokkaiset rikkaat pitävät omia oikeuksiaan järkkymättöminä länsimaisen yksilönvapauden ruumiillistumina, varoittavat veronkorotusten vaaroista, pyrkivät piilottamaan verotietonsa ja esittävät työehtojen ja hyvinvointivaltion alasajoa, ovat tavallisen ihmisen oikeudet kuin halvinta kauppatavaraa. Tästä hyvänä mainintana ovat edellisten esimerkkien ohessa keskustelu lakko-oikeuden rajoittamisesta, johon osallistui vuonna 2018 jopa silloinen pääministeri Juha Sipilä. Ihmisellä kun ei ilmeisesti pitäisi olla edes oikeutta vaatia oikeuksiaan. Kansalla tosin on eri mielipide. Elinkeinoelämän valtuuskunnan kyselyn mukaan 60 % suomalaisista pitää lakko-oikeutta kajoamattomana perusoikeutena. Veikkaan, että Haymarketin työläiset olisivat samaa mieltä.
Jo varhaisessa sosialistisessa teoriassa korostettiin, kuinka työväestö kykenee edistämään asiaansa sitä mukaan, kun sen ”luokkatietoisuus” kehittyy. Erittäin tärkeää tämän ymmärtäminen on nykypäivän individualistisessa yhteiskunnassa, jossa perinteisen luokkajaon katoamisestakin on puhuttu. Todellisuudessa luokkaidentiteetit eivät ole kadonneet mihinkään. Vuonna 2018 julkaistu Suomen kulttuurirahaston ja ajatuspaja E2:n teettämä tutkimus suomalaisten identiteeteistä toteaa, että työväestöön kuuluvista ihmisistä 44 % piti yhteiskuntaluokkaansa joko jokseenkin tai erittäin tärkeänä identiteetilleen. Tämän voin havaita helposti myös omassa elinpiirissäni. Yläluokassa vastaava luku tosin oli 60 %. Yläluokka on kaikesta päätellen erityisen luokkatietoista.
Vappuna meidän on muistettava, että taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi ovat pohja jollekin paljon suuremmalle: omanarvontunteelle ja itsekunnioitukselle. Työtätekevien ja tavallisten ihmisten aseman heikennykset nöyryyttävät ja painavat alas. Tähän työväenliike on pyrkinyt vastaamaan. Se ei tavoittele vain materiaalista hyvinvointia, vaan on pyrkinyt aina myös siihen, että ihmisen ei tarvitse todistaa arvoaan kuluttamalla itseään puhki maanomistajan, tehtailijan tai vaikkapa ylikansallisen verkkokauppayhtiön palveluksessa.
Omasta mielestäni tähän voidaan laskea myös se, että kenenkään ei tarvitsisi kuunnella alentavia nimityksiä ”kassaneideistä”, kuten kansanedustaja Mauri Peltokangas nimitti pääministeri Marinia tai ”laiskanpulskeista syöttöporsaista”, kuten Kauppalehden päätoimittaja taannoin nimitti opiskelijoita, tulevaisuuden Suomen rakentajia. Työväenliikkeen tavoitteena on ollut tehdä ihmisistä aidosti vapaita, itseään toteuttavia oman kohtalonsa mestareita. Siis tunnustaa, että ihmiset ovat arvokkaita sellaisina kuin he ovat. Välineenä tämän tavoitteen saavuttamisessa on ollut kapitalististen tuotanto- ja omistussuhteiden viiltävä kritiikki ja aate, joka tähtää demokratian periaatteiden laajentamiseen myös yhteiskunnan taloudelliselle sfäärille.
Jos haluamme, että isovanhempiemme menneisyydestä ei tule meidän sukupolvemme tulevaisuutta, tulee kaikkien tavallisten ihmisten tiedostaa, keitä olemme, mistä tulemme ja mikä on yhteinen päämäärämme. Haymarketin työläisaktivistien aloittama työ paremman maailman puolesta saatetaan loppuun vain, jos yhdistämme voimamme ja nostamme yhdessä rautaisen nyrkkimme ilmaan. Rikkaat ja vaikutusvaltaiset voivat onnistua tallaamaan yhden tai kaksi ruusua, mutta he eivät pysty pysäyttämään kevään koittoa.
Vapun merkitys on selkeä: Kevät on koittanut!
Waltteri Niiranen, Oulu
opiskelija, humanististen tieteiden kandidaatti
Demarinuorten liittohallituksen 1. varajäsen
