Jari Ehrnrooth kirjoittaa kolumnissaan ”SDP:n vaaleanpunainen unelmahöttö lupaa jokaiselle kaiken” yllätykselliseen sävyyn siitä, miten sosialidemokraatit ajavat lopputulosten tasa-arvoa Kokoomuksen lempifraasin, mahdollisuuksien tasa-arvon sijaan. SDP:n viestinnän lienee aika korostaa yhä vahvemmin yhdenvertaisuutta, mikäli ihmisille tulee yhä yllätyksenä, että tavoitteenamme on juurikin mahdollistaa se, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa – yhdenvertaisella tuella, tasa-arvoisen tuen sijaan.
Otetaanpa tähän väliin pieni termien kertaus:
Mahdollisuuksien tasa-arvolla viitataan perinteisesti siihen, että jokaiselle tarjotaan samanlaista tukea, jotta he voivat omien voimavarojensa puitteissa tavoitella omia unelmiaan. Lopputulosten tasa-arvolla tavoitellaan sen sijaan tilannetta, jossa myös lopputulos on tasa-arvoinen. Käytännössä tämä tarkoittaa huomattavasti yksillöllisempää lähestymistapaa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tasaamiseksi ja normien purkamiseksi esimerkiksi kiintiöiden ja tulonjaon tasaamisen kautta.
”Jostakin syystä (Lindtman ja Marin) eivät sano ihanteekseen, että jokainen lapsi voi kehittyä mahdollisimman hyväksi kykyjään vastaavasti. Sehän olisi todellista mahdollisuuksien tasa-arvoa.”, kirjoittaa Ehrnrooth kolumnissaan.
Yllättyneitä olivat? Miksi me haluaisimme rakentaa yhteiskuntaa sellaiseksi, että nämä oikeiston arvostamat ”omat kyvyt” olisivat yksilöiden elämää määrittäviä tekijöitä? Kovenevat asenteet menestystä kohtaan ovat saaneet mahdollisuuksien tasa-arvoa rakastavat oikeistovoimat uskomaan, että menestyminen olisi aina kiitos vain ahkeruudesta ja uutteruudesta. Mahdollisuuksien tasa-arvon ajatus yksinkertaistettuna huutaa, että jos mahdollisuudet ovat kaikille samat, kukin ansaitsee kohtalonsa tai voittonsa. Tämä ajattelu ei huomioi ihmisten sosioekonomista asemaa, huono-osaisuuden periytymistä tai montaa muutakaan tekijää.
”Sosialidemokraatti ei voi hyväksyä sitä tosiasiaa, että kykymme ja työmme tulokset ovat eriarvoisia, vaikka ihmisinä olemmekin samanarvoisia”, jatkaa Ehrnrooth ”paljastuslistaansa”.
Kysynkin taas: kenelle tämä tulee yllätyksenä? Jos toistaa itselleen jatkuvasti, että kaikilla on tämän päivän Suomessa yhtäläinen mahdollisuus tavoitella millaista tahansa asemaa, tuntuvat yhteiskunnan vähemmän toivotut asemat helposti hyväksyttäviltä ja oikeutetuilta. SDP ei kiellä tai halua vähätellä menestyvien ihmisten kykyjä, ahkeruutta tai lahjakkuutta. Yksilöiden tosiasiallisten ansioiden ja lopputuloksen välinen yhteys on usein kuitenkin epäsuora, ja olemassa on lukemattomia mittareita, jotka kertovat yhteiskunnan pelikentän olevan vain näennäisesti tasainen. Oman ahkeruuden tai kyvykkyyden rinnalla ja sijaan, kyse on myös esimerkiksi onnesta, perimästä ja normeista. Näiden tasaamiseen mahdollisuuksien tasa-arvo on riittämätön.
”…Demarit haluavat poistaa ympäristötekijöiden lisäksi myös kyvykkyyseroista johtuvan ”eriarvoisuuden” ja siksi he unelmoivat maailmasta, jossa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. En voi käsittää, mitä järkeä tuossa päähänpinttymässä on”, jatkuu lista jälleen.
Hyvä, että Ehrnrooth kuitenkin kertoo kolumnissaan selkeästi mitä mieltä hän on ‒ hänen mielestään lienee aivan oikein jättää eriarvoisessa asemassa esimerkiksi toimintakyvyn, perhetaustan, terveyden tai kielimuurien takia takia olevat ihmiset oman onnensa sepiksi.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa määritetään taas kerran Suomen suuntaa. Minä vakaasti toivon, että suunta on sellainen, jossa ihmisten yhdenvertainen tukeminen opintopolulla, työnhaussa, terveyden haasteissa tai syrjinnän ehkäisyssä, on kantava ajatus politiikan teossa. Maailma ja Suomi näyttäisivät nimittäin hyvin kurjilta ja julmilta, mikäli Ehrnroothin ilmaisemien ajatusten mukaisesta ajattelusta tulee valtavirtapolitiikkaa.
