Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n XXVIII:n liittokokous on valinnut liiton uusiksi varapuheenjohtajiksi Viivu Seilan ja Kimi Uosukaisen. Seila valittiin Demarinuorten 1. varapuheenjohtajaksi 87,5 äänellä ja Uosukainen järjestön 2. varapuheenjohtajaksi 74,5 äänellä. Hanna Kivimäki sai vaalissa 56 ääntä.

Viivu Seila on 23-vuotias Turkulainen. Seila tekee töitä mielenterveyskuntoutujien parissa Aspa palveluissa (yksityinen sosiaaliala). Töiden ja politiikan ohella hän on suorittanut kasvatustieteiden perusopinnot ja osan psykologian perusopinnoista. Hän toimii myös Turun kaupungin kulttuurilautakunnassa, sekä hän on Runosmäenalueen sosialidemokraattien varapuheenjohtaja.

Kimi Uosukainen on 24-vuotias Lahtelainen ja yhteiskuntatieteiden ylioppilas. Aijempia kokemuksia Uosukaisella on mm. Partiosta, 4H toiminnasta ja Nuorisovaltuustosta.

”Olen hyvin kiitollinen saamastani luottamuksesta. Seuraavan kahden vuoden aikana tulen tekemään töitä sen eteen, että nuorten ja politiikan välille muodostunutta kuilua kurotaan umpeen ja yhä useampi nuori löytää oman väylänsä olla osa yhteiskuntaa.”, sanoo järjestön 1. varapuheenjohtaja Viivu Seila.

”On hieno kunnia päästä pääministeripuolueen ja Suomen johtavan tulevaisuusliikkeen nuorisoliiton johtoon. Nöyrin mielin tartun työhön niin poliittisen vaikuttamisen kuin järjestöllisen kehittämisen saralla. On kunnia saada olla rakentavana osana Demarinuorten joukkuetta rakentamassa vihreää hyvinvointivaltiota, oikeudenmukaista talouspolitiikkaa, kestävää maailmaa ja yhdenvertaista yhteiskuntaa.”, sanoo 2. varapuheenjohtaja Kimi Uosukainen.

Lisätiedot:

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
0400 596 521
pinja.perholehto@demarinuoret.fi

Viivu Seila
Demarinuorten 1. varapuheenjohtaja
viivu.vilja@gmail.com
040 515 4977