Harva taitaa tietää, että Suomen eläinsuojelulaille ollaan tekemässä kokonaisuudistusta. Laki olisi tarkoitus esitellä eduskunnalle vielä tämän vuoden puolella. Liialliseen aikatauluoptimismiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä uudistus on ollut työn alla jo vuosia.
Perusteellinen lainvalmistelu ottaa aikansa, mutta eläinsuojelulain kohdalla hitautta selittänevät myös eläintuotannon eturyhmien lakiin kohdistamat odotukset. Samanaikaisesti harva päättäjä haluaa yhä potemamme kettutyttökrapulan takia profiloitua eläintenoikeuksien puolustajaksi. Ei siis ihme, että eläinsuojelulain uudistus ei tunnu olevan korkealla juuri kenenkään kiireyslistalla.
Nykyisen eläinsuojelulain painopiste on suojelussa. Lailla halutaan ensisijaisesti suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Eläinten olot pitää järjestää niin, että eläin ei kärsi kohtuuttomasti. Esimerkiksi lihantuotannossa lopettaminen ei saa tuottaa eläimelle kohtuutonta kipua. Kärsimyksen minimoimisen periaate on itsestään selvästi tärkeä, mutta se ei yksin ole riittävä lähtökohta kunnianhimoiselle eläinsuojelulaille.
Nykyisen lain ongelma on, että se tarkastelee eläintä enemmän resurssina, jota ihminen voi hyödyntää kohentaakseen omaa hyvinvointiaan, kuin hengittävänä ja tuntevana elollisena olentona.
Välittömän kärsimyksen poistaminen ei vielä takaa eläimen voivan hyvin. Kunnianhimoinen eläinsuojelulaki lähtisi siitä, että eläinten on voitava toteuttaa omaa lajityyppiään. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että eläimen on saatava riittävä elintila, riittävät liikkumismahdollisuudet ja riittävästi lajitovereiden välistä kanssakäymistä. Suomessa yleiset parsinavetat ovat esimerkki järjestelystä, jota on vaikea perustella, jos eläimille halutaan taata lajityypillinen hyvinvointi. Parsinavetoissa naudat ovat talvikaudet kauloistaan kiinnikytkettyinä niin, että ne pystyvät vain seisomaan paikoillaan ja laskeutumaan makuulle.
Lakitekstin lähtökohdan muuttaminen edellyttää, että myönnämme eläinten olevan arvokkaita itsessään. Toisin sanoen, ihmisen eläimelle määrittelemä käyttötarkoitus ei saa määritellä sen arvoa eikä eläinten huonoa kohtelua saa oikeuttaa taloudellisilla argumenteilla. Tuotantoeläintä tulee käsitellä arvokkaana siinä missä rakasta lemmikkiäkin. Tätä ovat vaatineet myös suomalaiset eläinoikeusjärjestöt.
Eläimet eivät pysty puhumaan omasta puolestaan, siksi ne tarvitsevat puolustajia. On noloa, että samaan aikaan kun kuluttajat tulevat entistä tiedostavammiksi ja tutkimustieto eläinten hyvinvoinnista karttuu, Suomi lakkauttaa eläinsuojeluasiamiehen tehtävän – kuten viime vuoden lopulla tapahtui. Kun uudistettu eläinsuojelulaki tulee käsittelyyn, kansalaisten on pidettävä huoli siitä, että uudistusta ei vesitetä.
Essi Virtanen
Demarinuorten liittohallituksen varajäsen
