Moni asia elämässä on vapaaehtoista, mutta syöminen ei ole. Ruokaa ihminen tarvitsee joka päivä. Ruoka ja syöminen ovat asioita, joita koskevia päätöksiä tekevät perheet ja yksilöt kauppareissuillaan ja kotikeittiöissään.
Henkilökohtaisilta tuntuvien valintojen arvottaminen on poliitikoista kiusallista, joten politiikka pidettäisiin mielellään poissa ihmisten makuuhuoneista, keittiöistä ja lautasilta. Esimerkiksi kasvisruokapäivien ehdottaminen on punainen vaate, joka tuntuu saavan monet takajaloilleen.
Politiikka ei kuitenkaan tarvitse erikseen viedä kenenkään lautaselle, se on siellä jo. Ruoka on läpikotaisin poliittista monestakin syystä. On vain ajan kysymys, milloin poliitikkojen on pakko ottaa haarukka kauniiseen käteen ja alkaa miettiä, miten syömistämme ja ruokaan liittyviä kulutustottumuksiamme ohjataan kestävämpään suuntaan.
Ruoantuotanto on yksi isoimmista ympäristö- ja ilmastopolitiikan pelinappuloista. Oma Itämeremme on surullinen todiste siitä, millaista vahinkoa herkille ekosysteemeille aiheutuu, kun tehokkaan nykytuotannon ympäristökuormitusta ei oteta ajoissa vakavasti. Globaalisti ruoantuotanto vaikuttaa ilmastonmuutokseen jopa enemmän kuin liikenne. Suurin ilmaston murheenkryyni on resurssisyöppö lihantuotanto, jonka ilmastovaikutuksia ei saada kuriin teknisin innovaatioin vaan ainoastaan kulutusta pienentämällä.
Oman lukunsa on myös ruokahävikki. Hävikkiä syntyy ruokaketjun jokaisessa vaiheessa, mutta erityiset ongelmapaikat ovat ketjun loppupäässä eli kaupoissa, kotitalouksissa, ravintoloissa ja laitoksissa, joissa tarjotaan ruokaa. Moinen haaskaus on kestämätöntä ympäristön, ilmaston ja talouden kannalta, mutta myös inhimillisesti. Karuimpien arvioiden mukaan globaalisti jopa kolmasosa kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy roskiin. Tämä valtava määrä ruokaa riittäisi moninkertaisesti poistamaan maailmasta nälänhädän ja aliravitsemuksen.
Kotitalouksien tuottamassa ruokahävikissä on pitkälti kyse asenteista ja kulutustottumuksista. Ruokaa ei osteta tarpeen mukaan eikä ylijäämiä ja tähteitä hyödynnetä tarpeeksi. Ihmisten syyllistäminen on hidas tapa saada aikaan muutoksia, joten onneksi ihmisten käyttäytymiseen voidaan myötävaikuttaa. Kunnat voivat esimerkiksi luoda puitteita kierrätykselle. Kun jätteet lajittelee, on helpompi arvioida jätteen määrä ja koostumusta.
Ranskassa lainsäätäjä on jo kieltänyt ruokakaupoilta ruokajätteen tuottamisen. Suomessakin on vireillä lakialoite, joka velvoittaisi kaupat luovuttamaan vanhentuneen mutta syömäkelpoisen ruoan järjestöille, jotka puolestaan jakaisivat ruoan sitä tarvitseville.
Kuntapäättäjillä puolestaan on hyvät mahdollisuudet puuttua laitosten, kuten koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja palvelutalojen tuottamaan ruokahävikkiin. Laitosten ylijäämäruokaakin voidaan lahjoittaa jaettavaksi tai se voidaan myydä nimellisellä hinnalla halukkaille kuntalaisille. Esimerkiksi koulun ruokalasta muutamalla eurolla ostettava lämmin ateria on nerokas konsepti, sillä se paitsi vähentää ruokahävikkiä, myös edistää suositusten mukaista ruokavaliota ja voi tukea tiettyjen ryhmien, kuten yksinasuvien ikääntyvien, arkea.
Essi Virtanen
Kirjoittaja on liittohallituksen varajäsen ja kuntavaaliehdokas Raumalla.
