mennessä | syys 22, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Ulkoministeriö on saanut päätökseen ensimmäisen osan arvioinnistaan, jossa käydään läpi 22 kehitysvaroista ohjelmatukea saavaa järjestöä. Arvioinnissa kävi ilmi, että järjestöjen toiminta on ollut tuloksellista ja kustannustehokasta. Miksi hallitus kuitenkin on... mennessä | syys 20, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.9. todetaan, että Suomen hallituksen kaavailema uusi yritystuki löisi korville ilmastotavoitteita. Suomi sitoutui joulukuussa 2015 Pariisin ilmastosopimukseen, jonka tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi... mennessä | syys 19, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Toissa viikolla Helsingissä tapahtunut, nuoren miehen kuolemaan johtanut väkivallanteko on järkyttävä. Asia on selvitettävä ripeästi ja tarkasti. Luotan siihen, että viranomaiset hoitavat työnsä hyvin. Valitettavan usein pitää ensin tapahtua jotain hirveää ennen kuin... mennessä | syys 19, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n tuore maavertailu on Suomen osalta karua luettavaa. OECD:n vuotuinen jäsenvaltioidensa koulutuksen tilaa selvittävä tutkimus osoittaa, että nuorten syrjäytyminen työstä ja koulutuksesta on Suomessa kovassa... mennessä | syys 15, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomea on usein tituleerattu kansainvälisesti tasa-arvon edelläkävijäksi. Lausahdus ei ole pelkkää sanahelinää. Aikanaan tasa-arvoa on edistetty Suomessa muun muassa antamalla kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa naisille äänioikeus. Suomen hallitus on... mennessä | syys 14, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Järkevälle ja tasapainoiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelulle olisi tilausta. Sitä vaikeuttavat kaikista intomielisimmät keskustelijat, joista osalle erimielinen on välittömästi Nato-haukka ja toisille suomettunut tuulahdus 70-luvulta. Tuntuu, ettei ole...