Demarinuoret vetoaa puoliväliriihen alla Marinin hallitukseen. Haluamme nostaa oman toimenpideohjelman avulla keskusteluun erityisesti nuorten ja opiskelijoiden tilanteeseen, mielenterveyskriisiin, kotitalouksien ylivelkaantumiseen ja veropohjan aukkoihin liittyviä kipukohtia sekä esittää niihin ratkaisuja.

Kun talous sakkaa, jäävät nuoret usein ensimmäisinä kelkasta. Tämä näkyy myös koronakriisissä. Sillä, että työura ei käynnisty edes alussa, voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Pahimmillaan työmarkkinoiden ulkopuolelle jääminen muodostaa ikäluokan tulevaisuutta määritteleviä sukupolvikokemuksia.

“Tuntuu, että suurimmat työllisyystoiveet on laitettu yli 55-vuotiaiden työllistymiseen, vaikka ikäluokkien pienentyessä nuorten rooli korostuu. Meillä on edessä pitkä työura ja rahoitettavana hyvinvointivaltion tulevaisuus. Se on jo itsessään haasteellista, mutta kriisin vaikutukset opintoihin ja talouteen lisäävät vaikeuskerrointa”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Nuorten yhteiskunnallista asemaa ravistelevat myös psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät haasteet. Peruspalveluiden ohentuminen on aiheuttanut hoitovajetta ja toisaalta merkittävät hyvinvointipanostukset odottavat soteuudistusta. Demarinuoret esittää lukuisia toimenpiteitä, joiden pääpainopiste on mielenterveyden edistämisessä ja työhyvinvoinnin vahvistamisessa.

“YK varoitti jo syksyllä uhkaavasta mielenterveyskriisistä. Hallituksen olisi tärkeää kääntää kelkka ja toteuttaa terapiatakuu etupainotteisesti erillään hoitotakuusta. Tämä olisi ratkaisevaa paitsi inhimillisistä syistä, myös työllisyystavoitteen kannalta”, vaatii Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Politiikkatoimien lisäksi puoliväliriihessä hallituksen onnistumista punnitaan myös sen kannalta, kuinka uskottavan suunnitelman se kykenee luomaan julkisen talouden varalle pidemmällä aikavälillä. Demarinuoret painottaa kuitenkin, ettei liian nopeita sopeutustoimia ole syytä yhdistää kriisin jälkeiseen elpymiseen. 

Arvostetut yhteiskunnalliset palvelut ovat aina kalliita eriä valtion budjetissa. Myös mielenterveyden hoitamisen, osaamistason nostamisen ja työllisyyden edistämisen on saatava maksaa. Siltä osin kuin hyvinvointivaltion rahoituspulmaa pyritään ratkaisemaan verotusta kiristämällä, tulee huomiota kiinnittää vääristäviin veroihin ja veropohjan aukkoihin.

Tutustu Demarinuorten toimenpide-esityksiin täältä.

Lisätiedot:

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
pinja.perholehto@demarinuoret.fi
p. 040 0596 521