mennessä Jenni Lang | syys 11, 2017 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Hienoa Helsinki! Olemme saaneet viime viikolla lukea iloisia uutisia pääkaupungistamme Helsingistä. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin strategian vuosiksi 2017-2021. Tässä strategiassa oli todella monia hyviä asioita, kuten esimerkiksi nuorten... mennessä Jenni Lang | elo 29, 2017 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomalaisista 15 prosenttia ei ole suorittanut toisen asteen tutkintoa 24 ikävuoteen mennessä, kertoo ennakkotieto vuoden 2018 tammikuussa julkaistavasta Nuorisobarometrista. Luku on muita Pohjoismaita korkeampi. Suuri syy tälle ennakkotiedon mukaan on heikko... mennessä Jenni Lang | elo 28, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n liittohallitus on valinnut filosofian tohtori Niina Meriläisen Länsi-Suomen piirin aluetyöntekijäksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 11.9.2017. Tampereella asuva Meriläinen on toiminut aiemmin tutkijana ja hankemaailman... mennessä Jenni Lang | elo 25, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Sipilän hallitus kokoontuu jälleen vuosittaiseen budjettiriiheen 30.-31.8. Aikaisempina vuosina budjettien sukupuolivaikutuksia ei ole arvioitu ennen päätöksentekoa ja arviointi vaikuttaa nytkin loistavan poissaolollaan. Kokonaiskuva hallituksen toimien... mennessä Jenni Lang | elo 22, 2017 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Turun traagisen terrori-iskun jälkeen keskustelu tiedustelulainsäädännön hyväksymiseksi nopeutetussa säätämisjärjestyksessä on saanut lisäpontta. Tiedustelulainsäädäntöä on suunniteltu jo useita vuosia ja keväällä sisäministeriön, puolustusministeriön ja...