Sipilän hallitus kokoontuu jälleen vuosittaiseen budjettiriiheen 30.-31.8. Aikaisempina vuosina budjettien sukupuolivaikutuksia ei ole arvioitu ennen päätöksentekoa ja arviointi vaikuttaa nytkin loistavan poissaolollaan. Kokonaiskuva hallituksen toimien sukupuolivaikutuksista puuttuu täysin. Sukupuolivaikutusten etukäteisen arvioinnin pitäisi olla kiinteä osa normaalia lainvalmistelua ja sen puute kertoo lainvalmistelun heikosta tasosta tai poliittisen tahdon puutteesta.

“Hyvänä esimerkkinä hallituksen toimien vaikutuksista toimii lomarahojen leikkausten vaikutus naisvaltaisten alojen työntekijöihin ja lapsiköyhyyteen. Monella perheellä jäi tänä kesänä lomamatka väliin tämän vuoksi. Leikkaus kohdistui pääasiassa naisvaltaisille aloille, eikä ole oikein laittaa pienituloisia naisia näiden säästötalkoiden maksajiksi”, puuskahtaa Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi.

Suomessa olisi hyvä selvittää talouspolitiikan vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon aina budjetin käsittelyn yhteydessä. Samoin tulisi menetellä suuria hankkeita, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta valmisteltaessa, sekä hallitusohjelmaa ja puolueiden vaaliohjelmia valmistellessa. Hoiva-alan työntekijöistä julkisella sektorilla 70 prosenttia on naisia,  joten sukupuolivaikutusten arviointi ei ole merkitykseltään vähäinen asia.

“Hallituksen politiikka on lisännyt eriarvoisuutta sukupuolten välillä. Tietoon perustuvia ratkaisuja ei voi tehdä ilman kunnollisia asiantuntija-arvioita, joten sosialidemokraatit voisivatkin tässä näyttää esimerkkiä. Siksi vetoamme, että SDP tekisi aina vaaliohjelmiinsa sukupuolivaikutusten arvioinnin. Feministisen talouspolitiikan edellytys on tieto päätösten vaikutuksista. Tasa-arvo ei Suomessa ole valmis, vaan vaatii tekoja”, päättää Näkkäläjärvi.

Lisätietoja:
Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten puheenjohtaja
0400765002
mikkel.nakkalajarvi(a)demarinuoret.fi