mennessä | marras 16, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Helsingin Sanomat uutisoi 13. marraskuuta, että hallitus aikoo yhtiöittää nykyisiä työ- ja elinkeinotoimistoja sen jälkeen kun uudet maakunnat ovat aloittaneet toimintansa vuonna 2019. Samalla yksityiset yritykset saavat paremmat mahdollisuudet järjestää julkisia... mennessä | marras 16, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Lähes 20 vuotta sitten, 12.12.1996 YK:n yleiskokous julisti marraskuun 16. päivän kansainväliseksi suvaitsevaisuuden päiväksi. Päivää vietetään marraskuussa sen takia, että samana päivänä vuonna 1995 UNESCOn jäsenvaltiot hyväksyivät suvaitsevaisuuden periaatteiden... mennessä | marras 6, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Olen tällä hetkellä korkeakouluharjoittelussa Suomen Malesian suurlähetystössä Kuala Lumpurissa. Täällä Suomi toimii tiiviissä yhteistyössä yhdessä muiden EU-maiden sekä Pohjoismaiden, kuten Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa. Meitä pohjoismaalaisia yhdistää yhteinen... mennessä | loka 25, 2016 | Blogi, Etusivu
24. lokakuuta maailmalla vietettiin Yhdistyneiden kansakuntien päivää maailmanjärjestön perustamisen kunniaksi. Tuolloin vuonna 1945 tulevat jäsenvaltiot saivat ratifioitua perustamisasiakirjan jolloin uusi järjestö kansainvälisen rauhan ja ihmisoikeuksien... mennessä | loka 11, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Harva taitaa tietää, että Suomen eläinsuojelulaille ollaan tekemässä kokonaisuudistusta. Laki olisi tarkoitus esitellä eduskunnalle vielä tämän vuoden puolella. Liialliseen aikatauluoptimismiin ei kuitenkaan ole syytä, sillä uudistus on ollut työn alla jo vuosia.... mennessä | loka 8, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomalaisen hyvinvointivaltion suurimpia saavutuksia on naisten vapauttaminen kotoa työelämään. Tämä on mahdollistanut paitsi suomalaisen lähtökohtaisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan, myös huikean yhteiskunnallisen nousun ja hyvinvointivaltion. Naisten mahdollisuus...