Suomalaisen hyvinvointivaltion suurimpia saavutuksia on naisten vapauttaminen kotoa työelämään. Tämä on mahdollistanut paitsi suomalaisen lähtökohtaisesti tasa-arvoisen yhteiskunnan, myös huikean yhteiskunnallisen nousun ja hyvinvointivaltion. Naisten mahdollisuus luoda oma ura ja elämä kaikkine mahdollisuuksineen on jotain, mistä useimmissa maissa voidaan vain uneksia.
Maailma on muuttunut merkittävästi 1980-luvun suomalaisesta yhteiskunnasta, jolloin kotihoidon tuen järjestelmä luotiin. Varsinkin palkkatyön osuus on lisääntynyt. Nykyään kotihoidon tuki saa erityisesti äidit pysymään kotona, ja pitkän poissaolon jälkeen paluu työmarkkinoille on vaikeaa. Pitkät poissaolot työelämästä puolestaan vaikeuttavat työllistymistä, eikä siihen sen vuoksi ole yhteiskunnan järkevää kannustaa.
Niidenkin, jotka palaavat työelämään, palkka ja eläkkeet ovat pienempiä. Kotihoidon tuki ajaa myös maahanmuuttajanaisia kotiin, vaikeuttaa työmarkkinoille osallistumista, kielen ja kulttuurin oppimista sekä integroitumista yhteiskuntaan. Pitkät hoitovapaat ovat itseään vahvistava köyhyyskierre. Kuten professori Jorma Sipilä on todennut, vaikka etuuden nimi on kotihoidon tuki, siitä on tullut pikemminkin äitien kotona olemisen tuki, tai päivähoidon käyttämättä jättämisen tuki.
Yhteiskunta ei voi ylläpitää sellaista järjestelmää, joka heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla ja aiheuttaa merkittäviä tasa-arvo-ongelmia. Siksi kotihoidon tuki on ongelmallinen. Äideille kasautuva lasten hoitovastuu näkyy nuorten naisten työllistymisessä, sillä lapsen saavan äidin kustannukset kasautuvat työnantajalle. Nuoren naisen palkkaaminen on edelleen työnantajan näkökulmasta riski. Vanhemmuuden vastuita on tasattava ja yhä useammat isät on saatava mukaan perheen ja lasten hoitamiseen. Suomen työllisyysaste olisi nykyistä työllisyysastetta 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi, mikäli nuoret naiset työllistyisivät yhtä hyvin kuin Ruotsissa.
6+6+6-mallissa molemmille vanhemmille on kiintiöity 6 kuukautta vanhempainvapaata ja kolmas kuuden kuukauden jakso on vapaasti jaettavissa vanhempien kesken, tai sen voi jakaa myös muille kuin lapsen vanhemmille heidän niin halutessaan. Yhden vanhemman perheissä vapaat olisivat kokonaisuudessaan yhden vanhemman käytettävissä. Mallin myötä nuorten naisten työmarkkina-asema paranee ja yhä useampi nainen pääsee paremmin kiinni työelämään.
Korkeat päivähoitomaksut ja kotihoidontuki luovat esteen työllistymiselle, ns. kannustinloukun. On täysin ymmärrettävää, että perheissä lasketaan, onko lapsen laittaminen päivähoitoon kannattavaa. Jos se ei ole, on yhteiskunnassa jokin todellakin vinossa.
Pitkän aikavälin tavoitteena on oltava maksuton varhaiskasvatus. Ensimmäisenä askeleena Suomen tulisi siirtyä Ruotsin malliin, jossa varhaiskasvatus olisi osittain maksutonta. Tämä kannustaisi ihmisiä ottamaan vastaan myös osa-aikatöitä.
Varhaiskasvatus on tutkitusti hyväksi lapsille ja hyödyttää eniten vähävaraisten ja vähän koulutettujen lapsia. Mitä varhemmin lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen, sitä paremmat oppimistulokset hänellä on myöhemmin. Laadukas varhaiskasvatus on lapsen oikeus ja peruspalvelu. Varhaiskasvatus on yhteiskunnan koulutusinvestoinneista kaikkein tuottoisin ja lapsen etu on, että hän saa mahdollisimmat hyvät eväät elämään.
Kuulen usein sanottavan, että perhevapaiden ja kotihoidon käyttö on perheiden sisäinen asia. Näin asia ei ole. Jos yhteiskunta tukee taloudellisesti sitä, että pysytään pois työmarkkinoilta, kyse ei ole ainoastaan perheiden sisäisestä asiasta. Etenkään jos se tuottaa eriarvoisuutta, jonka seuraukset näkyvät kokonaisille sukupolville aina vanhuuspäiville saakka. Tässä on kyse mitä suurimmissa määrin yhteiskunnallisesta tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Sen takia järjestelmää pitää muuttaa. Faktoihin ja tutkittuun tietoon, ei omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuen.
Mikkel Näkkäläjärvi
Demarinuorten puheenjohtaja
