kirjoittaja Jenni Lang | elo 21, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Sosialidemokraattisten Nuoret ry:n liittohallitus on valinnut Simo Rissasen, 24, liiton pääsihteeriksi. Rissanen aloittaa uudessa tehtävässään syyskuussa. Tällä hetkellä Rissanen työskentelee Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry:n... kirjoittaja | elo 8, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Hae mukaan Demarinuorten ja SONKin vapaaehtoisten johtamisen koulutukseen! Demarinuoret ja SONK järjestävät yhteistyössä Työväen Sivistysliitto – TSL:n kanssa vapaaehtoisten johtamiseen ja toiminnan organisointiin keskittyvän Osallistajat-koulutuksen vuosina... kirjoittaja Jenni Lang | heinä 25, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Nuoret haluavat tutkimusten mukaan vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta eivät koe, että puoluepolitiikka antaa siihen mahdollisuutta. Politiikan pitää siis muuttua. Tiedätkö sinä, millainen vaikuttamisen kanava puolueiden tulisi olla? Millaista politiikan pitäisi olla... kirjoittaja Jenni Lang | heinä 19, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Demarinuorten työryhmissä pääset osaksi mielenkiintoista toimintaa! Pääset osallistumaan poliittisen toiminnan valmisteluun ja keskusteluun yhdessä toimiston ja liittohallituksen kanssa. Työryhmät voivat järjestää kokousten lisäksi esimerkiksi vierailuja kiinnostaviin... kirjoittaja Jenni Lang | heinä 19, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Oletko luova, asiallinen, vastuullinen sekä langat käsissään pitävä henkilö? Jos olet, tule töihin Demarinuorille! Sosialidemokraattiset Nuoret ry etsii järjestösihteeriä Länsi-Suomen piiriin, vakituiseen työsuhteeseen 1.9.2017 alkaen. Länsi-Suomen... kirjoittaja Jenni Lang | heinä 7, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Yleinen
Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on saanut 40,7 % äänistä Demarinuorten järjestämässä jäsenkyselyssä SDP:n presidenttiehdokkaasta. SDP:n presidenttiehdokkuudesta kilvoittelee Feldt-Rannan lisäksi kansanedustajat Tuula Haatainen ja Sirpa Paatero. SDP järjestää...