mennessä | huhti 22, 2013 | Etusivu, Kannanotto
Demarinuoret haluaa anonyymin työnhaun käyttöön kaikkiin julkisiin organisaatioihin. Nimettömästi tehtävässä rekrytoinnissa työtehtävää hakevan henkilötiedot ja tausta peitetään, ja päätös haastatteluun kutsuttavista tehdään henkilön osaamiseen liittyvän tiedon... mennessä | huhti 11, 2013 | Etusivu, Kannanotto
Uudenmaan Demarinuoret vaatii hallitusta kiinnittämään huomiota nuorisovaltuustojen asemaan kuntauudistusta toteutettaessa. Nuorisovaltuustojen asemaa tulisi vahvistaa uusia suurempia kuntia luotaessa, muun muassa turvaamalla uusien kuntien nuorisovaltuustoille omat... mennessä | huhti 8, 2013 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Demarinuoret vaatii Euroopan unionia huomioimaan paremmin romanien aseman. Arviolta 8-13 miljoonaa romania muodostavat Euroopan alueen suurimman etnisen vähemmistön. Sen sijaan, että romaneille annettaisiin mahdollisuus ylläpitää omaa kulttuuriaan ja olla osa... mennessä | maalis 26, 2013 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Demarinuoret odottaa elinkeinoelämän edustajilta tekoja kasvun ja työllisyyden edistämiseksi. Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen muistuttaa yrittäjäjärjestöjen kilpalaulannasta hallituksen kehysriihen alla. Räsäsen mukaan huutoon on nyt vastattu koko... mennessä | maalis 19, 2013 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Demarinuorten puheenjohtaja Joona Räsänen vaatii kehitysministeri Heidi Hautalan eroa. Räsäsen mukaan Hautala ei nauti kansalaisten luottamusta. – Ministeri Hautala on tukenut harmaata taloutta ja myöhemmin vielä vähätellyt tekoaan. Hän on osoittanut erittäin... mennessä | maalis 17, 2013 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Demarinuorten varapuheenjohtaja Susanna Haapalainen on tyrmistynyt Kokoomusnuorten kampanjasta, jossa nuorille vaaditaan jälleen palkka-alea. Nuorten palkka-ale on tutkitusti todettu toimimattomaksi keinoksi nuorten työllisyyden parantamiseksi. Nuorten...