mennessä | joulu 1, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Tällä viikolla alkaneeseen Pariisin ilmastokokoukseen on ladattu paljon odotuksia. Lukuisista yrityksistä huolimatta kattava ja laillisesti sitova ilmastosopimus on kariutunut kerta toisensa jälkeen aikaisemmissa ilmastokokouksissa. Nyt meillä on viimeinen hetki... mennessä | marras 27, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Sipilän hallitus on nyt ollut vallan kahvassa kiinni puolisen vuotta. Mitä on saatu aikaan? Kun summaa hallituksen toimintaa yhteen, ei voi olla tyytyväinen. Saman on ilmaissut myös iso osa Suomen kansasta, kuten lukuisista mielenosoituksista ja galluppien muutoksista... mennessä | marras 26, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Joitakin päiviä sitten saimme lukea sosiaalisesta mediasta, kuinka kymmenvuotiaan tytön äiti oli lähestynyt koulun rehtoria tiedustelemalla onko kouluun tulossa ”jonkinmoisia suvaitsevaisuuskampanjoita tai keskustelua pakolaisista” samalla ilmoittaen, ettei lapsi saa... mennessä | marras 23, 2015 | Ajankohtaista, Blogi
1. Miksi yleisturvassa on kolme porrasta? Yleisturva sopeutuu kolmen portaansa parhaiten muuttuviin elämäntilanteisiin ja kannustaa elämäntilanteensa parantamiseen. Portaisuus noudattaa myös nykyistä Kaarlo Tuorin perustuslain tulkinnan lähtökohtaa, jonka mukaan... mennessä | marras 19, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Postialan työmarkkinatilanne näyttää esimerkkiä kaikille suomalaisille siitä, mitä meillä voi olla edessä seuraavina vuosina. On hyvin mahdollista, että työtaistelujen määrä lisääntyy tulevina vuosina, sillä hallituksen aloittama työntekijöiden oikeuksien polkeminen... mennessä | marras 12, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Demarinuoret julkaisi kaksi viikkoa sitten oman sosiaaliturvamallinsa. Yleisturva-malli sai kiitettävästi huomiota ja sitä on pidetty raikkaana keskustelunavauksena osin jumiutuneessa keskustelussa sosiaaliturvan uudistamisesta. Osa kommentoijista on virheellisesti...