mennessä | loka 8, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Yleinen
Kansalaisaloite, jonka mukaan terveydenhoitohenkilökunnan on saatava vakaumukseensa vedoten kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä on saanut 50 000 allekirjoitusta ja pääsee eduskunnan käsittelyyn. Meidän mielestämme tämä aloite edustaa väärää ja taantumuksellista... mennessä | loka 2, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Ensimmäinen kokonainen päivä Makedoniassa! Päivä alkoi vierailulla maan 1930-luvulla rakennettuun parlamenttiin, jossa tapasimme paikallisen demaripuolueen joukosta valitun varapuhemiehen. Demarithan ovat boikotoineet parlamenttia alkaen joulusta 2012, kun poliisit... mennessä | loka 1, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomen hallitus vastasi viime viikolla välikysymykseen koulutuksesta – Suomen tulevaisuuden suunnannäyttäjästä. Perusteet välikysymykselle ovat selkeät, sillä koulutuksesta ja tutkimuksesta leikataan kolme miljardia euroa kuluvan hallituskauden aikana. Samanaikaisesti... mennessä | syys 30, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Eurooppaa ravistelee pakolaiskriisi. Monen mielestä pakolaisongelma on tälle tilanteelle synonyymi. Pakolaisia koskevaa keskustelua ei voi paeta minnekään – eikä pakolaisiakaan, he ovat totta ja heillä on hätä. Sosiaalinen media, tuo kasvoton ilmaisun väline, on... mennessä | syys 28, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Valitettava tosiasia on huomata, että opiskelijoiden olot kurjistuvat entisestään. Jo pelkästään opintotuesta aiotaan säästää 220 miljoonaa euroa ja opintotuen indeksisidonnaisuus lakkautetaan. Koulutus kehitysyhteistyön ohella on yksi suurimmista kärsijöistä koko... mennessä | syys 12, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Kauas on tultu vuoden 2006 presidentinvaaleista, joissa kokoomuslainen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kampanjoi iskulauseella “vastakkainasettelun aika on ohi”. Lauseella haluttiin viestittää, että työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien asettaminen...