Demarinuoret vaatii Suomeen kansallista suunnitelmaa ilmastokriisiin varautumisesta
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore raportti osoittaa, että ihmisten toiminnalla on ollut arvioitua rajumpia vaikutuksia ilmastoon ja tämän seurauksena sään ääri-ilmiöihin. Demarinuorten puheenjohtaja...
Demarinuoret: Nuorille painavia salkkuja luottamuspaikkaneuvotteluissa
Suomalainen hyvinvointivaltio rakentuu edustuksellisen demokratian varaan. Vaikka sunnuntain 13.6. kuntavaalit ilmensivät tätä mitä konkreettisimmin, ratkaistaan vasta luottamuspaikkaneuvotteluissa se, kuinka hyvin uudet valtuutetut ja ehdolla...
Kuntien sitouduttava inhimillisempään päihdepolitiikkaan – neulanvaihtopisteet kuntoon ja käyttöhuoneet kokeiluun!
Fiksua ja inhimillistä päihdepolitiikkaa tarvitaan kunnissa tänään jopa enemmän kuin ennen. Huumekuolemat ovat viisinkertaistuneet Suomessa 90-luvun lopusta lähtien ja kuolevat ovat usein nuoria. Lain mukaan kaikissa Suomen kunnissa on pitänyt...
Demarinuoret: Aamupala kuuluu kaikille – lapsilisät indeksiin!
Kohu pääministerien aamiaisedusta on kasvanut yli mittasuhteidensa. Etu on ollut vakiintunut käytäntö, josta Sanna Marin ei ole itse ollut päättämässä ja johon viranhaltijat ovat ohjeistaneet. On hyvä, että viranomaisten ja päättäjien...
Kuka meitä hoitaa huomenna? – Demarinuoret vaatii kolmikantaista palkka- ja työhyvinvointiohjelmaa sosiaali- ja terveysalalle
Koronapandemia on nostanut esiin hyvinvointivaltion kohtalonkysymyksiä ja eriarvoistavia rakenteita. Me Demarinuoret haluamme olla johtamassa keskustelua hyvinvointivaltion jälleenrakentamisesta, huolehtien samalla työelämän kehittämisestä niin,...
Väkivallan on loputtava Länsirannalla!
Maailman Demarinuoret (IUSY), Euroopan Demarinuoret (YES) ja kansainvälinen Nuorten Kotkien liike (IFM-SEI) ottivat kantaa kestämättömään tilanteeseen Länsirannalla. Järjestöt penäävät Israelia lopettamaan laittoman uudisasutuksen rakentamisen...
Pohjoismaiden ja Baltian Demarinuoret: Kohti tiiviimpää sosialidemokraattista yhteistyötä Pohjois-Baltiassa
Pohjois-Baltian alue on ollu kovilla koronakriisin aikaan. Tuhansia on kuollut, monen yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla ja moni on menettänyt työnsä. Hyvinvointivaltiomme ovat kuitenkin pystyneet suojaamaan meitä kaikkein pahimmilta...
Kädenlämpöiset riihipäätökset eivät riitä – Yleisturvasta uusi vappusatanen!
Puoliväliriiheen oli kovat odotukset. Mielenterveyteen panostaminen, koulutukseen ja opiskelijoiden asioihin satsaaminen, uskottavan työllisyyspolitiikan toteuttaminen ja ilmastoasioiden nostaminen niiden ansaitsemaan asemaan. Puoliväliriihen...
Opiskelija- ja nuorisojärjestöt: Työuupuneen toimeentulo on turvattava sairausloman aikana myös ilman mielenterveysdiagnoosia
Työuupumus ja mielenterveyden oireilu yleistyvät yhä niin että niistä voidaan puhua lähes kansantautina. Työuupumuksesta toipuminen ja paluu työelämään on pitkä ja vaikea prosessi. Toimeentulon turvaaminen aiheuttaa monilla huolia toipumisen...