mennessä Jenni Lang | heinä 5, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Hallituksen sote-uudistus on vaikeuksissa perustuslakivaliokunnan esitettyä siihen liittyen monia huolia. Tästä huolimatta ensimmäiset maakuntavaalit on määrä järjestää presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä 28. päivä tammikuuta 2018. Sote- ja...
mennessä Jenni Lang | heinä 3, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Sosialidemokraattiset Nuoret ry hakee sopimuksen mukaan tai viimeistään 15.9. alkavaan työsuhteeseen PÄÄSIHTEERIÄ johtamaan poliittisen nuorisojärjestökentän asiantuntevinta ja osaavinta järjestöorganisaatiota. Pääsihteeri toimii esihenkilönä Demarinuorten... mennessä Jenni Lang | heinä 1, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Me allekirjoittaneet järjestöt olemme huolissamme siitä, että jo vuosia puhuttaneet translain ihmisoikeusloukkaukset ovat edelleen osa Suomen lainsäädäntöä. Suomi on esimerkiksi ainoa pohjoismaa, joka edelleen vaatii epäinhimillistä pakkosterilisaatiota. Laki on... mennessä Jenni Lang | kesä 30, 2017 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Demarinuorten pääsihteeri Miikka Lönnqvist jää lomalle 1.7. alkaen ja siirtyy uusiin tehtäviin 1.8.2017. Uuden pääsihteerin valintaan saakka vt. pääsihteerinä toimii järjestösuunnittelija Juuso Suutari. ”On ollut upeaa toimia osana tätä huipputiimiä ja... mennessä Jenni Lang | kesä 22, 2017 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Jälleen ensi syksynä toisen asteen koulutuksessa aloittaa yli 66 000 uutta opiskelijaa. Useat hakijat joutuivat kuitenkin pettymään saadessaan viime viikolla tiedon yhteishaun tuloksesta: hakijoita oli yli 73 000, ja peruskoulun tänä vuonna päättäneistä 3% jäi ilman...