kirjoittaja Camilla Relander | loka 19, 2015 | Uudenmaan Demarinuoret
Äänestysaktiivisuuden laskeminen on demokratian näkökulmasta edelleen yksi huolestuttavimpia asioita koko lähitulevaisuudessa. Voidaanko enää puhua edes demokratiasta, jos vain alle puolet äänestysikäisistä kävisi käyttämässä äänioikeuttaan? Kaikista huonoin... kirjoittaja Camilla Relander | loka 13, 2015 | Uudenmaan Demarinuoret
Hallitus on tänään päättänyt lyhentää ansiosidonnaisen päivärahan kestoa sadalla päivällä osana työttömyysturvasta tavoiteltavaa 200 miljoonan säästöä. Tämä kattaa vain osan säästöstä. Vielä ei ole tiedossa, mistä loput otetaan. Olisi kuitenkin yksi keino koko... kirjoittaja Camilla Relander | loka 8, 2015 | Uudenmaan Demarinuoret
Lohjan kaupunki aikoo lakkauttaa Nummi-Pusulan lukion säästösyistä. Lakkautus aiotaan kuitenkin tehdä välittömästi eikä asteittain, jolloin lukion oppilaat joutuvat suorittamaan opintonsa loppuun Lohjan lukiossa. Olen itse pikkuhiljaa kallistunut sille kannalle, että... kirjoittaja Camilla Relander | loka 6, 2015 | Uudenmaan Demarinuoret
Hallitus aikoo lopettaa Y-junan ja tukun muita valtion tukemia junayhteyksiä. Toimilla on tarkoitus kerryttää yhteensä 12 miljoonaa euroa säästöä. Keskustalainen liikenneministeri Anne Berner perustelee lakkauttamista sillä, että valtiolla ei ole enää varaa tukea... kirjoittaja Juuso Myller | loka 1, 2015 | Savo-Karjalan Demarinuoret
Demariopiskelijoilla suurin lista ISYY:n edustajistovaaleissa Ylioppilaskunnan ylin päättävä elin on 39-jäseninen edustajisto, joka valitaan parittomien vuosien marraskuun alussa pidettävin vaalein kaksivuotiskaudeksi. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan... kirjoittaja Kaapo Asuma | syys 30, 2015 | Tampereen Demarinuoret
Joka syksy on vähän ajankohtaista miettiä ja pohdiskella niitä asioita, minkä puolesta on valmis vähän tekemään töitä ja näkemään vaivaa. Joka päivä saa lukea uutisista jotain uutta ja maata mullistelevaa SSS-hallituksen jahkailun ja pähkäilyn toimesta. Tuntuu, että...