kirjoittaja | tammi 11, 2014 | Etusivu, Uutinen
”Auringonlaskun jälkeen koittaa uusi aamu.” (Tuntematon)Demarinuoret järjestää kesäleirin 1.-3.8. Hämeenlinnassa Kaunisniemen leirikeskuksessa. Lähde nauttimaan mahtavasta seurasta, laadukkaasta ohjelmasta ja aamuun venyvistä keskusteluista kauniissa... kirjoittaja | tammi 8, 2014 | Etusivu, Uutinen
Demarinuorten Tulevaisuuden Tekijät on uusille jäsenille suunnattu koulutussarja. Kolmen viikonlopun aikana tutustutaan vaikuttamisen välineisiin, politiikan sisältöihin ja ennen kaikkea vietetään aikaa tutustuen muihin samanhenkisiin nuoriin. Koulutuksen... kirjoittaja | joulu 30, 2013 | Blogi, Etusivu
Mitä tapahtuu SDP:lle vuonna 2014? Samaa mitä kolmena edellisenäkin vuonna, mikäli mitään ei tehdä. Kannatus kulkee tasaisen varmasti alaspäin ja muutaman prosentin kymmenosan nousut antavat aktiiveille aiheen ylimääräiseen kuohuviinilasilliseen. Miten kurssi... kirjoittaja | marras 28, 2013 | Etusivu, Kannanotto
Demarinuoret esittää Nasima Razmyaria ja Eero Vainiota SDP:n eurovaaliehdokkaiksi. Razmyar on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja SDP:n eduskuntaryhmän tiedotussihteeri. Hän on profiloitunut suvaitsevaisuuden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana, saavuttaen... kirjoittaja | marras 16, 2013 | Etusivu, Kannanotto
Demarinuorten puheenjohtajan Joona Räsäsen mukaan suomalaisten nuorten oppimistulosten romahtamiseen on havahduttava. Räsänen mielestä peruskoulun arjesta pitää pyyhkäistä pölyt pois ja oppimisen tueksi on haettava uudenlaisia ratkaisuja. – Peruskouluun... kirjoittaja | marras 8, 2013 | Etusivu, Kannanotto
Matias Mäkynen on valittu Demarinuorten poliittiseksi sihteeriksi. Matias Mäkynen on vaasalainen kaupunginhallituksen jäsen sekä ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen ylioppilas. Mäkynen on toiminut aiemmin Demarinuorten...