mennessä | syys 29, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Yhdysvaltain perustuslaki on monelle suomalaiselle tutumpi asiakirja kuin Suomen perustuslaki. Yhdysvaltain vaalisyksynä siihen törmää uutisoinnissa jatkuvasti, sillä tuo vuodelta 1787 peräisin oleva asiakirja ohjaa yhä vahvasti maan politiikkaa ja on yksi harvoista... mennessä | syys 29, 2016 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä ja kansainvälisestä toiminnasta? Työväen Sivistysliitto järjestää yhdessä Kalevi Sorsa -säätiön, Demarinuorten ja Työväen Akatemian kanssa kansainvälisiin ilmiöihin keskittyvän koulutuksen/koulutusjakson. Viidessä... mennessä | syys 22, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Ulkoministeriö on saanut päätökseen ensimmäisen osan arvioinnistaan, jossa käydään läpi 22 kehitysvaroista ohjelmatukea saavaa järjestöä. Arvioinnissa kävi ilmi, että järjestöjen toiminta on ollut tuloksellista ja kustannustehokasta. Miksi hallitus kuitenkin on... mennessä | syys 20, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 14.9. todetaan, että Suomen hallituksen kaavailema uusi yritystuki löisi korville ilmastotavoitteita. Suomi sitoutui joulukuussa 2015 Pariisin ilmastosopimukseen, jonka tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi... mennessä | syys 19, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Toissa viikolla Helsingissä tapahtunut, nuoren miehen kuolemaan johtanut väkivallanteko on järkyttävä. Asia on selvitettävä ripeästi ja tarkasti. Luotan siihen, että viranomaiset hoitavat työnsä hyvin. Valitettavan usein pitää ensin tapahtua jotain hirveää ennen kuin... mennessä | syys 19, 2016 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n tuore maavertailu on Suomen osalta karua luettavaa. OECD:n vuotuinen jäsenvaltioidensa koulutuksen tilaa selvittävä tutkimus osoittaa, että nuorten syrjäytyminen työstä ja koulutuksesta on Suomessa kovassa...