Yhdysvaltain perustuslaki on monelle suomalaiselle tutumpi asiakirja kuin Suomen perustuslaki. Yhdysvaltain vaalisyksynä siihen törmää uutisoinnissa jatkuvasti, sillä tuo vuodelta 1787 peräisin oleva asiakirja ohjaa yhä vahvasti maan politiikkaa ja on yksi harvoista amerikkalaisia yhdistävistä asioista.
Suomen perustuslaki on hieman nykyaikaisempi, peräisin vuodelta 2000. Meillä poliitikot harvemmin heiluttavat puheissaan kyynelsilmin perustuslakia ja vakuuttavat uskoaan siihen. Toisinaan huomaan toivovani, että näin olisi, sillä sen verran hienosta paperista on kyse.
Nykyisen perustuslakimme edeltäjä, Suomen Hallitusmuoto 1919 oli aikanaan historiallinen ja ajan poliittiseen henkeen rohkea. Se piti sisällään kansalaisten perusoikeudet, vahvan oikeusvaltioperiaatteen ja länsimaisen demokratian ihanteen. Näin siitä huolimatta, että se oli kirjoitettu sisällissodan jälkimainingeissa.
Vuonna 1995 toteutettiin niin kutsuttu perusoikeusuudistus. Siinä hallitusmuodon perusoikeuksia koskevat pykälät uudistettiin. Uusina asioina tulivat muun muassa perusoikeuksien suora sovellettavuus ja perusoikeuksien koskettaminen jokaista. Suoralla sovellettavuudella tarkoitetaan, että jokainen voi vedota asiassaan suoraan perustuslaissa olevaan oikeuteensa. Perusoikeudet koskettavat myös nykyään jokaista Suomessa oleskelevaa, ei vain kansalaisia.
Perustuslailla on merkittävä tehtävä demokratian ja oikeusvaltion puolustajana. Sen tehtävä on suojata yksilöiden keskeisiä oikeuksia ja estää maan muuttuminen joksikin muuksi kuin länsimaiseksi yhteiskunnaksi. Siksi on hämmentävää seurata, kuinka yhteiskuntamme peruskivi on joutunut poliittisessa keskustelussa yleiseksi sylkykupiksi.
Perustuslaki on otsikoissa silloin, kun se estää jonkin lain säätämisen tai muuttaa vanhaa käytäntöä. Viime hallituskaudella sote-uudistus kaatui perustuslain tulkintaan. Vankien tarkkailuhaalarit olivat perustuslain vastaisia. Perustuslaki rajoitti mahdollisuutta yksityistää pysäköinninvalvonta.
Politiikkaan on myös hiipinyt uusi termi: perustuslakifundamentalismi. Erityisesti tätä termiä on viljellyt Kokoomuksen Ben Zyskowicz. Termi on osoitus laajemmasta mielipidesuuntauksesta politiikassa: perustuslaki ja siitä tehdyt tulkinnat estävät hyödyllisten lakien säätämisen ja siihen syynä on liian tiukka perustuslaki ja sen akateemiset tulkinnat. Perustuslakia tulkitsevia valtiosääntöoikeuden professoreita onkin jopa eduskunnassa kutsuttu leikkisästi perustuslakiprofeetoiksi.
Perustuslakia ja erityisesti siitä tehtäviä tulkintoja voi kritisoida perustellusti. Suomen eduskunnalla on itse asiassa poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet vaikuttaa perustuslain tulkintaan: se on nimittäin itse perustuslain ylin tulkitsija. Perustuslain tulkinnan rinnastaminen edes retorisesti ääriliikehdintään tai -uskonnollisuuteen osoittaa kuitenkin yksinkertaisesti huonoa makua: se luo kuvaa perustuslaista uhkana poliittiselle järjestelmälle ja järkevälle päätöksenteolle. Kansanedustajilta on lupa odottaa parempaa. Etenkin jos on ollut itse säätämässä perustuslakia.
Viime kädessä länsimaisen demokratian tärkein takaaja on perustuslaki. Nuo muutamat sanat paperilla tekevät meistä vahvan. Siksi voisimme oppia amerikkalaisilta jotain perustuslain kunnioittamisesta. Ensi alkuun voisimme lopettaa halvan perustuslakipopulismin.
Wiking Vuori
Demarinuorten liittohallituksen jäsen
