mennessä | elo 8, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään viikonloppuna Turussa. Turun Sanomien mukaan Perussuomalaiset Nuoret ovat ohjeistaneet Turkuun tulijoita kulkemaan turvallisuussyistä porukassa puoluekokouspaikan ulkopuolella. Syyksi ohjeistukseen on ilmoitettu lauantaina... mennessä | elo 6, 2015 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Ääriliikkeet ovat nostaneet päätään Suomen poliittisella kentällä. Väkivaltaisuudet, uhkaava retoriikka ja ääriajattelulla flirttailu ovat kohonneet otsikoihin. Me, Suomen poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt emme hyväksy suuntaa, jossa oikeus otetaan omiin... mennessä | elo 5, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomen varsinainen kesälomakausi alkaa olla lopuillaan ja valtakunnan isot pyörät alkavat pyöriä taas täydellä vauhdilla. Mutta mitä kuuluukaan pääministeri Juha Sipilän huudattamalle yhteiskuntasopimukselle? Hallitus on maanantaina 3.8. luovuttanut esityksensä... mennessä | elo 4, 2015 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Nuoret demarit osallistuvat sisarjärjestönsä Norjan Demarinuorten AUF:n Utøyan kesäleirille 6.–9.8.2015. Norjan Demarinuorten leiri järjestetään Utøyalla ensimmäistä kertaa vuoden 2011 terrori-iskun jälkeen. Terrori-iskussa menehtyi 69 demarinuorta. Nyt leirille on... mennessä | elo 3, 2015 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Miksi muuttaa Portugaliin? Koska Portugalissa yksityiseltä puolelta kertyneistä eläkkeistä ei tarvitse maksaa veroja Suomeen. Mahtavaa, kuusikymppisenä eläkkeelle samppanjan kera. Seuraavat herrat näyttävät mallia. Tapaus Halmesmäki: Eläke 600 000€/vuosi, tai 3150%... mennessä | heinä 27, 2015 | Ajankohtaista, Etusivu, Kannanotto
Poliittiset nuorisojärjestöt vaativat Perussuomalaisten johtoa reagoimaan kansanedustaja Olli Immosen vihanlietsontaan. Immonen kirjoitti Facebookissa julkisen viestin, jossa hän puhuu taistelusta monikulttuurisen painajaisen voittamiseksi. Kansanedustaja Immonen...