kirjoittaja | heinä 16, 2014 | Etusivu, Uutinen
Perinteinen turkulainen – kova pää, reilusti tunnetta ja murisee usein – vaikka en enää Heidekenillä kerennytkään syntymään. Karkasin rajan tois’ pual, Kaarinaan joitakin vuosia sitten ja sinne sitä on tullut jäätyä. Parit viimeiset vuodet oma punainen... kirjoittaja | heinä 14, 2014 | Etusivu, Uutinen
Lähdin mukaan poliittiseen toimintaan, koska minulla oli näkemys paremmasta yhteiskunnasta. Se näkemys on matkan varrella muuttunut, mutta näkemyksen perustana ollut sosialidemokraattinen ajattelu on pysynyt. Sosialidemokraattinen ajattelu ei herättänyt minussa... kirjoittaja | heinä 10, 2014 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Suomeen perustettiin Naisten suojakotien liitto, myöhemmin Ensi- ja turvakotien liitto, vuonna 1945 talousneuvos Miina Sillanpään (sd.) aloitteesta. Liiton tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen, tukea... kirjoittaja | heinä 9, 2014 | Ajankohtaista, Etusivu, Uutinen
Oletko kiinnostunut oppimaan uutta kansainvälisestä politiikasta, tapaamaan globaalisti ajattelevia ihmisiä Suomesta ja muualta maailmasta sekä verkostoitumaan uusien ihmisten kanssa? Tule mukaan Demarinuorten kansainväliseen työryhmään! Demarinuorten kansainvälinen... kirjoittaja | heinä 8, 2014 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Stefan Löfvenin puhe Almedalsveckanilla, Ruotsin SuomiAreenassa, alkaa suurten suosionosoitusten saattelemana. Yleisö tervehtii tulevaa pääministeriä kuin rokkitähteä. Löfven aloittaa puheensa tervehtimällä Ruotsin sosialidemokraattista nuorisojärjestöä, SSU:ta.... kirjoittaja | heinä 7, 2014 | Ajankohtaista, Blogi, Etusivu
Vuosi sitten kirjoitin Demokraatissa, että demarit ovat politiikan tekemisessä rehellisiä ja realistisia. Emme anna katteettomia lupauksia, emmekä pistä päätämme pensaaseen tiukankaan paikan tullen. Ainainen realismimme on kuitenkin johtanut innovatiivisuuden...