Seuraava blogiteksti on osa blogisarjaa, jossa joukko Demarinuorten työryhmäkaudelle 2020-2022 osallistuneita aktiiveja kirjoittavat eri aiheista, joita on käsitelty osana poliittisen ohjelman uudistusta. Demarinuorten uuden poliittisen ohjelman luonnos on kommentoitavana kenttäkierroksella 20.3. saakka.
Jokin maailmamme keskinopeudessa on muuttunut. Työelämäasiantuntijat puhuvat intensifikaatiosta, me muut aikalaiskokijat koko kulunutta 2020-lukua leimanneesta sulasta kaoottisuudesta. Samanaikaisesti on käynnissä eurooppalaisten turvalisuudentunteen lopullisesti murentanut Ukrainan sota, ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden joukkotuho sekä globaali pandemia, jota tuskin kukaan on jaksanut edes ajatella viimeiseen kahteen viikkoon. Lisäksi Pisa-tulokset laskevat kuin lehmän häntä ja kestävyysvaje huutaa korjaajaansa. Parempiakin päiviä on toisin sanoen nähty.
Yhtä lailla olemme kaikki olleet helmikuun 24. päivän jälkeen tilanteessa, jossa emme aidosti tiedä, mitä tuleman pitää. Tästä huolimatta olen tehnyt yhden havainnon: poliittisen koneiston kyky vastata käsillä olevaan maailmanpolitiikan U-kännökseen on verrattain heikko. Uskon, että moni poliittinen toimija on lähiaikoina joutunut pohtimaan, mikä on puolueiden poliittinen funktio tässä vauhdiltaan alati kiihtyvässä ajassa. Ympärivuorokautinen uutissykli yhdistettynä kansalaisten uudenlaisiin vaatimuksiin on pelkistänyt puolueita yhä enemmän reaktiivisiksi toimijoiksi, joiden arkea rytmittävät viikoittain vaihtuvat päivänpoliittiset kriisit.
Omassa agendassa on jotain arvokasta vain silloin, jos joku siihen tarttuu. Aina pitäisi jaksaa joko tuomita tai pöyristyä.
Monien mielestä valehtelu on poliitikkojen ammattitauti. Minua on puolestani pohdituttanut, onko politiikassa minkäänlaista kuluttajansuojaa sellaisessa maailmassa, jossa jokainen tilanne on yllättävä. Niin yllättävä, että puolueiden pitää vetää käytännön ratkaisut kulloiseenkin kriisiin enemmän tai vähemmän hatusta. Ovatko periaatteellisempi pohdinta ja kuukausia kestävä kannanmuodostus seesteisempien aikojen etuoikeus?
Vaikka olen muutamaan otteeseen sortunut itsekin naljailemaan, onko esimerkiksi keskustan kesäkuinen puoluekokous todella se kaikista tarkoituksenmukaisin kumileimaisin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle linjalle, ymmärrän, ettei nykyinen käytäntö oikein anna yksittäisille puolueille muuta areenaa tehdä suuria linjavetoja. Tässä vuosikymmenessä on kuitenkin jotain sellaista, joka viis veisaa sääntömääräisistä puoluekokouskausista, eikä vanhoihin liturgioihin turvautumisestakaan ole liikkuvassa junassa hirveästi apua.
Ehkä poliittisen päätöksenteon kuluttajansuoja löytyykin tulevaisuudessa pohjapaperien ja yksittäisten kantojen sijaan selvemmin periaatteista, suoremmin sanottuna ideologiasta.
Ideologialla on suomen kielessä kieltämättä vähän negatiivinen kaiku: päätökset ovat ideologisia vain silloin, kun ne ovat kulloisenkin kommentoijan mielestä huonoja. Politiikan syyttäminen ideologisuudesta on tosin vähän sama kuin flamingon syyttäminen sen vaaleanpunaisesta väristä. Oli miten oli, puolueen periaatteellisen linjan kirkastaminen voisi antaa päättäjille parempaa saumaa antaa vastauksia silloinkin, kun eivät ne eivät ole selkeällä printillä luettavissa poliittisesta ohjelmasta.
Reflektoin kulunutta kahta ja puolta viikkoa niin puolueen rivijäsenenä kuin myös Demarinuorten talouspoliittisen työryhmän toisena puheenjohtajana. Liittohallituksen jäsenenä uuden poliittisen ohjelman valmisteleminen on myös ollut minulle henkilökohtaisesti tärkein asia kuluneella kaudella. Olemme yrittäneet lähes satapäisen aktiivijoukon turvin luoda jotain sellaista, joka kestäisi aikaa tiukassakin paikassa tiedostaen, että vasta eilen linjaamamme voi olla jo tänään vanhentunutta. Se on kompromissi, johon olemme kaikki poliittisina toimijoina päättäneet tarttua.
Oli aikahorisontti sitten kuinka pitkä tai kriisi kuinka yllättävä tahansa, päätöksenteon tulee aina olla kokonaisvaltaisesti harkittua epäjohdonmukaisen gallupien perässä juoksemisen sijaan. Siksi tämä kompromissi on ainakin itselleni kaikesta huolimatta enemmän kuin kelvollinen.
Sini Saarni
Kirjoittaja on toinen Demarinuorten talouspoliittisen työryhmän puheenjohtajista sekä itseironian potentiaalinen Suomen mestari – ja toivottavasti vielä joskus ihan oikea ekonomisti.
