Lähtiessäni mukaan Demarinuorten toimintaan, en uskonut päätyväni sen ansiosta toiselle puolelle maailmaa. Näin kuitenkin kävi, kun osallistuin maaliskuussa Demarinuorten edustajana Demon koulutukseen Nepalissa. Demo on eduskuntapuolueiden järjestö, joka tekee demokratiayhteistyötä Nepalin lisäksi muun muassa Myanmarissa, Sri Lankassa ja Tansaniassa. Usein yhteistyöjärjestöt ovat nuorisojärjestöjä, tai kuten Tansaniassa, puolueiden naisjärjestöjä. Koulutus oli hieno tilaisuus tutustua paikalliseen kulttuuriin sekä oppia valtavasti Aasian ihmisoikeustilanteesta. On täysin eri asia lukea ihmisoikeusloukkauksista uutisista, kuin tavata henkilö, joka on vangittu mielipiteidensä vuoksi.
Kaksiviikkoinen reissu oli monin tavoin mieleenpainuva, ja Himalajan vuoristoakin suuremman vaikutuksen tekivät keskustelut bangladeshilaisten ja nepalilaisten ihmisoikeusaktivistien kanssa. Suurimman osan koulutuksesta käsittelimme nimenomaan ihmisoikeuskysymyksiä, ja lopussa järjestimme pilottikoulutukset muulle ryhmälle. Osallistujia oli Suomesta, Sloveniasta, Nepalista ja Bangladeshista. Erilaisista taustoista huolimatta noin kahdenkymmenen hengen ryhmä hioutui hyvin yhteen. Vaikka Demo tekee pääasiallisesti yhteistyötä puolueiden kanssa, meidän koulutuksessamme suomalaiset olivat ainoat osallistujat joilla oli poliittista taustaa.
Koulutus oli osa Youth creating solutions for meaningful participation- projektia, johon sisältyy kaikkiaan neljä koulutusta eri maissa. Pääaiheet koulutuksessa olivat poliittiset oikeudet ja naisten oikeudet, joiden lisäksi harjoittelimme koulutuksen järjestämistä. Menetelmät olivat osallistavia, ja kävimme paljon keskusteluja sekä teimme erilaisia ryhmätöitä. Tärkeimmän panoksen antoivat Bangladeshin osallistujat, jotka olivat ihmisoikeusjärjestö Odhikarin toimijoita. Heillä oli ensi käden tietoa poliittisesta väkivallasta jonka kohteeksi on joutunut myös heidän järjestönsä. Kuulimme kuitenkin myös positiivisia kokemuksia, sillä viime vuonna vangittu Odhikarin toimija vapautettiin kansainvälisen painostuksen ansiosta.
Matka vakuutti minut entistä enemmän kansainvälisen työväenliikkeen tärkeydestä. Monissa maissa työntekijöiltä puuttuvat edelleen aivan perusoikeudet esimerkiksi turvallisuutta koskien. Moniko vielä muistaa Bangladeshissa kaksi vuotta sitten romahtaneen vaatetehtaan, jossa kuoli 1134 ihmistä? Työturvallisuudelle ei ole tehty sen jälkeenkään juuri mitään, ja kansainvälisen huomion kohdistuttua pian muualle, uudistukset ja korvaukset työntekijöille ja heidän omaisilleen haudattiin kaikessa hiljaisuudessa. Nepalissa, kuten liian monessa muussakin maassa, lapsityövoiman käyttö on edelleen yleistä. Lapsille maksetaan vielä pienempää palkkaa kuin aikuisille, joka houkuttelee joitakin työnantajia etsimään palvelukseensa nimenomaan lapsia. Kun vaihtoehtona on työnteko tai nälkä, moni vanhempi joutuu laittamaan lapsensa töihin koulun sijaan. Paras keino taistella lapsityövoiman käyttöä vastaan olisikin saavuttaa kohtuullinen palkkataso, jolla vanhemmat voisivat elättää perheensä.
Tätä blogausta kirjoittaessani vilkuilin samalla uutisista tietoja jo toisesta suuresta maanjäristyksestä, joka Nepalissa on sattunut lähiaikoina. Maa on köyhä, eivätkä sen asukkaat selviä näistä katastrofeista ilman apua. Lahjoituksia maanjäristysten uhrien auttamiseksi voi tehdä useiden järjestöjen kautta, esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Unicef, Fida ja Kirkon ulkomaanapu toimittavat apua Nepaliin.
Liisa Komminaho
Liittohallituksen 1. varajäsen
