Minullakin on unelma

Ylen Uutiset kertoi artikkelissaan ”Liikaa homotusta” (21.8.), kuinka homoseksuaalisuudesta on tehty ylikorostettu ilmiö. Ylen Silminnäkijässä (5.9.) homosaation vastustajan mukaan ”harva homosaatiota kannattaa, mutta ei uskalla vastustaa leimaantumisen pelossa”.

Venäjän hallinto on halunnut pureutua tähän ”homosaatio-ongelmaan” kieltämällä homopropagandan alle 18-vuotiailta. Duumaedustaja Aleksei Zhuravljovin tuoreen lakiesityksen mukaan vanhempien homoseksuaalisuus voisi olla peruste lasten huostaanotolle.

Venäjän hallinnon mukaan lailla halutaan suojella alaikäisiä lapsia heidän psyykeelleen vaaralliselta manipulaatiolta, suojelemaan perinteistä perhemallia sekä estämään ihmiskuntaa tuhoutumasta sukupuuttoon. Laki haluaa vetää rajan seksuaalisuudelle ennen kuin se ulottuu mielikuvituksen ulkopuolelle. Hallinnon edustajat haluavat vain suojella jälkeläisiä ja yhteiskuntaa.

Homoseksuaalisuus on viime vuosina noussut nopeasti median ja kulttuuriteollisuuden suosikkiaiheeksi. Kuten Ylen artikkeli toteaa, sitä tulee nyt ”joka tuutista riittävästi”. Vanhan ajan romanttiset sadut miehen ja naisen kauniista liitosta on korvattu ristiriitaisia tunteita herättävillä preerialla ratsastavilla miespareilla.

Alan ymmärtää tätä homosaatiota vastustavaa porukkaa. He todella pelkäävät, että ”homosaatio” tuhoaa ihmiskunnan, ja että lapsemme ovat manipuloitavissa elokuvien ja pride-kävelyjen kautta. Ehkä he kokevat myös, ettei heitä (”normaaleja”) huomioida tarpeeksi kulttuuriteollisuudessa.

Rakkaat homosaatiota pelkäävät kansalaiset, haluan rauhoitella teitä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien henkilöiden toiveena ei ole mikään muu kuin yhtäläisten ihmisoikeuksien ja tasavertaisen kohtelun saavuttaminen. Siis se mikä teille on itsestään selvää.

He eivät halua ihmiskunnan tuhoa tai lapsien psyykeen manipulointia. He eivät varsinaisesti halua saada edes erityistä julkisuutta tai huomiota sen enempää kuin muutkaan, vaan tuoda esille jo nyt verhon takana piilevän luonnontilan ja sen kaltoin kohtelun. Ymmärrän pelon mutta en hyväksy sitä, sillä se perustuu vääriin uskomuksiin.

Jos Venäjän lain tarkoitus olisi lopettaa homoseksuaalisuuden esille tuomisen ylilyönnit, sitä minäkin haluaisin.

Haluaisin yhteiskunnan, jossa jokainen voisi olla oma itsensä pelkäämättä, että hänet tuomitaan seksuaalisuuden perusteella.

Haluaisin yhteiskunnan, jossa meidän ei tarvitsisi edes puhua seksuaalisuuntauksista, niin normaaleja kun ne olisivat.

Toivoisin, että kulttuuriteollisuus ei pyrkisi jatkuvasti shokeeramaan homoseksuaalisuudella huomion ja myyntivoittojen vuoksi, koska näin vain ylläpidämme jatkuvasti vähemmistöseksuaalisuuden toiseutta. Valitettavasti en usko, että Venäjän homopropaganda kieltolain päämäärä on sama kuin toiveeni.

Niin kauan kuin yhteiskunnissamme joukko ihmisiä – jotka määrittelevät perhearvot heteroseksuaalisuuden kautta – kaappaa homoseksuaaleja ja pahoinpitelee heitä, sekä puhuu muista seksuaalisuuntauksien muodoista niinä ”toisina” tai ”poikkeavina”, tämän tasa-arvon julistuksen tulee jatkua.

Neuvoisin näitä huolestuneita kansalaisia tutustumaan tilastolukuihin siitä, mitä homouden (ja muiden seksuaalisuuntauksien) tukahduttaminen on aiheuttanut ihmisille, parisuhteille ja yhteiskunnalle menneisyydessä ja nyt. Silminnäkijän haastateltavan sanoin: ”Homous ei lopu yhteiskunnastamme, heitä on aina ollut ja tulee aina olemaan.” Me voimme kuitenkin päättää, jatkuuko heidän turha kaltoin kohtelunsa.

Lainaan mukaellen Martin Luther Kingin 50 vuotta sitten pitämää kuuluisaa I have a dream -puhetta:

”Minulla on unelma, että jonakin päivänä elämme yhteiskunnassa, jossa ihmisiä ei arvioida seksuaalisen suuntautumisensa, ihonvärinsä, kansalaisuutensa tai uskonnollisuutensa mukaan vaan yksilöinä.”

Maria Rytkönen

filosofian opiskelija

Jyväskylän yliopisto