Lähdin kaupungille tuttu punainen neuletakki päälläni, saapuessani Kauppakeskukseen näin tuttujani ja kahvin merkeissä kävimme keskustelua vaatteista ja pikamuodista. Minulta kysyttiin mistä olin neuleeni ostanut ja mistä materiaalista se oli tehty. Kerroin, että neuleeni on 100%:sesti alpakanvillasta tehty ja tilattu kaupasta X. Ihmetystä aiheutti se miten olen uskaltanut laittaa rahaa yhteen neuletakkiin, kun alpakanvilla on kallista, vastauksena kysyin: ”Ostaisitko samalla hinnalla 5 kappaletta huonoja neuleita kaksi kertaa vuodessa, kahden vuoden ajan ja tukisit ihmisoikeuksien polkemista alas, vai ostaisitko kerralla laadukkaan, kestävämmän ja yhdestä maailman hienoimmasta kuidusta tehdyn täydellisen neuletakin, jonka valmistus maan tiedät, ja sen, mistä alpakanvilla tulee ja miten niitä alpakoita kohdellaan kun ne keritään ja kasvatetaan?”
Me ostamme kauheat kasat vaatteita, eikä meillä ole aamulla mitään mitä pukea päälle. Tuemme suurien vaatejättien (H&M, Zara, Mango, Nike, Adidas, Converse) takana olevaa lapsityövoimaa, ihmisoikeuksien rikkomista, huonoja olosuhteita, surullisenkuuluisa esimerkki tehdastarkastusten riittämättömyydestä tulee Bangladeshin Rana Plazan tehdasrakennuksesta, joka romahti huhtikuussa 2013 tappaen yli tuhat vaatetyöntekijää.
Niin sanottujen riskimaiden tehdastarkastukset tehdään: Business Social Compliance Initiativen eli BSCI-järjestelmän avulla. Itse olen aina pitänyt Marimekkoa suomalaisena ja luottanut brändiin sinisilmäisesti, vuonna 2013 tehty BSCI-testi kertoi minulle aivan muuta. Marimekon vaatteista n. 13% tulee ns. riskimaista (Kiina 10%, Turkki 2%, Vietnam 0,8%), valtaosa toki valmistetaan euroopassa, mutta Marimekko ei ole sitoutunut maksamaan elämiseen riittävää palkkaa, itseasiassa kukaan vuonna 2013 BSCI-testiin vastanneista Suomalaisista yrityksistä EI SITOUDU maksamaan elämiseen riittävää palkkaa. Laitoinko koko brändin pois ostoslistaltani, kyllä laitoin.
Miten voimme vaikuttaa asiaan? Kyseenalaistamme pikamuodin, kyselemme vaatejäteiltä heidän tehdasolotilansa, työntekijöiden kohtelun, mistä maasta nämä kankaat tulevat, miksi he eivät puutu ihmisoikeuksiin tehtaillaan. Itseäni puistattaa ajatus siitä, että minun paitani on voinut tehdä alle 15-vuotias nuori tyttö joka raataa 12 tuntisia päiviä, ilman kunnon taukoja, ruokaa, palkkaa ja yöunia. Joten seuraavalla ostosreissulla mieti, kuka minun vaatteeni on tehnyt? Netistä saa hyvin tietoa, muotijäteille voi laittaa sähköpostia, myymälöistä voi kysyä, asian selvittäminen ei maksa mitään. Tämä on ikuisuustaistelu muotijättien ja kuluttajan välillä, mutta jos kuluttaja tarpeeksi kauan ja suurella joukolla kyseenalaistaa asiat, on vaateteollisuudesta tulossa vielä läpinäkyvämpi ja ihmisoikeuksia viedään ylöspäin.
– Inka Laurovuori –
Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen Demarinuorten ja Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien järjestämän Nuorten yhteiskuntakoulun osallistuja. Mielipidekirjoitus on koulutukseen liittyvä välitehtävä huhtikuussa 2017.
