Euroopan unionin seuraava viiden vuoden vaalikausi potkaistiin käyntiin tiistaina, kun vastavalittu europarlamentti kokoontui ensimmäiseen täysistuntoonsa Strasbourgissa. Kun vielä myöhemmin syksyllä muodostettavan komission ja huippuvirkojen jyvityksestä päästään sopuun, on unioni vihdoin valmis käymään tositoimiin.

Lähtökohdat Euroopan unionin eteenpäin viemiselle ovat haasteelliset. Maailmantalous yskii pahasti ja unionin jäsenvaltiot painivat toinen toistaan rankempien rakennemuutosten keskellä. Myös unionin painoarvo maailmanpolitiikassa on heikentynyt, mistä viimeisempänä muistutuksena Ukrainan kriisi.

Toukokuun eurovaalien jälkeen on esitetty aiheellisia pelkoja Euroopan yhdentymisen pysähtymisestä uusien, unioniin kriittisesti suhtautuvien voimien, vyöryttyä Euroopan parlamenttiin. Kansallisiin parlamentteihin samat vastenmieliset falangit ovat rynnistäneet jo aikaisemmin. Tähän joukkoon kuuluu paitsi äärivasemmistolaisia liikkeitä, mutta ennen kaikkea äärioikeistolaisia ja populistisia ryhmittymiä.

Moni seuraa nyt tarkoin, miten uudet ääriryhmät pystyvät vaikuttamaan Euroopan unionin päätöksentekoon. Suoraa vaikutusvaltaa liikkeet tuskin pystyvät edustajiensa välityksellä haalimaan esimerkiksi Euroopan parlamentissa.

Hollannin Vapauspuolueen ja Ranskan Kansallisen rintaman varaan kaavailtua uutta eurokriittistä parlamenttiryhmää ei onnistuttu muodostamaan määräaikaan mennessä, mikä kertoo laitaoikeiston hajaannuksesta. Virallisen parlamenttiryhmän perustaminen olisi kasvattanut äärioikeiston vaikutusvaltaa parlamentissa merkittävästi, sillä parlamenttiryhmään kuulumattomat euroedustajat saavat huomattavasti vähemmän puheenvuoroja, kuin ryhmiin kuuluvat. Sivu suun meni myös merkittävä taloudellinen tuki, jonka äärelle viralliset parlamenttiryhmät pääsevät. Äärioikeiston housut putosivat nilkkoihin heti kalkkiviivoilla.

Äärioikeiston vaikutusvalta Euroopan unionin päätöksenteossa mitataankin suoran vaikutusvallan sijaan siinä, millaisia heijastevaikutuksia liikkeillä on unionin perinteisiin puolueisiin. Sosialidemokraattien, liberaalien ja konservatiivien on syytä pysyä lujina uusien ääriliikkeiden edessä. Euroopan unioni on liian keskentekoinen, mutta kunniakas projekti auki revittäväksi. Yhteisen menneisyyden jakavalla mantereella on oltava yhteinen tulevaisuus.

Huolestuttavia esimerkkejä äärioikeiston epäsuorasta vaikutusvallasta nähtiin jo Ranskassa. Sekä sosialidemokraattinen PS että oikeistolainen UMP ryhtyivät Marine Le Penin äärioikeiston vaalivoiton seurauksena reivaamaan Eurooppa-politiikkaansa uusille urille. Sosialistipresidentti Hollande vaati välittömästi vaalituloksen selvittyä Eurooppaa ”vetäytymään sieltä, missä sitä ei tarvita”. Samaan huutoon yhtyi UMP:n entinen presidentti Nicolas Sarkozy vaatimalla Schengen-alueen purkamista. On vaarallista, jos puolueet ryhtyvät kotimaan poliittisten puhurien pelossa muuttamaan Eurooppa-politiikkaansa. Euroopan unioni ei ole oikea areena irtopisteiden keräämiseen kotimaan politiikan kustannuksella.

Poikkeuksellista rohkeutta ja esimerkkiä muille eurooppalaisille poliitikoille on näyttänyt Italian tuore pääministeri Matteo Renzi. Renzi on avoimen federalistisella, pelkäämättömällä linjallaan viitannut kintaalla kotimaansa euroskeptikoille. EU:n puheenjohtajamaana tiistaina aloittanut Italia on asettanut Renzin johdolla kunnianhimoisen agendan asioista, joita se aikoo edistää toimikaudellaan. Listalta löytyvät talouskurin höllentäminen, talouskasvun vauhdittaminen ja integraation syventäminen. Brittilehti The Telegraphin haastattelussa Renzi ilmoitti Italian pyrkivän ajamaan unioni kohtia ”Euroopan Yhdysvaltoja”.

Ja millainen on ollut kansan tuomio valitulle politiikalle? Renzin sosialidemokraattinen PD-puolue rohmusi eurovaaleissa 40,8 prosenttia äänistä ja kohosi siten 31 mepillä paitsi kotimaansa myös parlamentin S&D ryhmän suurimmaksi kansalliseksi ryhmäksi. Kova saavutus.

Muilla Euroopan vastuullisilla päättäjillä – etenkin sosialidemokraattisilla – on paljon opittavaa Italian Renzistä. Tarvitaan rohkeutta irrottautua eurokriitikkojen pelosta ja näyttää tahtoa uudistaa Eurooppaa. Ei populistien, vaan sosialidemokraattien ehdoilla. Italian esimerkki osoittaa, että mielistelemättömälle ja avoimesti Eurooppalaista yhteistyötä syventävälle linjalle on tilausta.

Eemeli Peltonen
Demarinuorten liittohallituksen jäsen