Suomessa syntyi tammi-kesäkuussa 2023 yhteensä 21 180 lasta. Se on aika vähän. Itse asiassa niin vähän, että jos sama pätee myös loppuvuoden osalta, Suomessa syntyy vuonna 2023 vähemmän lapsia kuin nälkävuonna 1868.

Tämä ei välttämättä ole huono asia. Ihmiselämä on leppoistunut Suomessa 150 vuodessa sen verran, että perheellistyminen on pelkistynyt pakollisesta selviytymisstrategiasta osittain elämäntyylikysymykseksi. Vapaaehtoinen lapsettomuus on myös sellainen henkilökohtainen päätös, johon toivoisin yhteiskunnan suhtautuvan vauvatonneja ja synnytystalkoita kunnioittavammin.

Tästä huolimatta Suomen kokonaishedelmällisyysluvun lasku on eurooppalaisessa viitekehityksessä poikkeuksellisen raju, mikä kielii myös perheen perustamisen rakenteellisista esteistä kansallisella tasolla. Rakenteellisten esteiden lista käsittää monia milleniaalien iänikuisia vitsauksia: pitkät viikot ja isot laskut, päättymätön pätkätöiden taistelutanner, kulutuspäätösten kintereillä oleva ekokatastrofi, ruotsalainen rakkauden teoria sekä avokadojen ostamisesta nälvivät boomerit. Tätä vyyhtiä ei toki korjata yhdessä puoluekokouksessa, mutta jotain tarttis tehrä. 

Suomalaisessa perhepolitiikassa on yhä alhaalla roikkuvia hedelmiä, joilla tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä voitaisiin auttaa. Yksi tällainen keino on ei-kaupallisen sijaissynnytyksen salliminen. 

Sijaissynnytyksessä synnyttäjä saatetaan raskaaksi sillä ajatuksella, että synnyttämisen jälkeen lapsi luovutetaan toisten hoivaan. Eli siis vähän kuin Phoeben raskaus Frendeissä. Pienenä tarkennuksena tosin vielä se, ettei sijaissynnytys ole itsessään Suomessa laitonta vaan sen mahdollistavat hedelmällisyyshoidot. Järjestely ei suinkaan ole mitenkään ristiriidaton, sillä samanaikaisesti tulisi pystyä turvaamaan lapsen etu, sijaissynnyttäjän itsemääräämisoikeus, tulevan vanhemman rooli vastuineen sekä itse prosessin tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus.

Sijaissynnytyksen potentiaaliset törmäyskonfliktit lienevät yksi syy siihen, miksi asiaan ei ole löytynyt globaalia konsensusta. Itse ajattelen kuitenkin niin, että yksiselitteisesti kieltämällä järjestelyn päätämme lähinnä olla näkemättä ilmiötä työntäen samalla nykylinjasta kärsivät sivuun yhteiskunnallisesta keskustelusta. Vaikka hedelmöityshoitolain voimaantulo vuonna 2007 kielsi hedelmöityshoitojen antaminen sijaissynnytystarkoituksessa, lakimuutos on käytännössä johtanut siihen, että sijaissynnyttäjää lähdetään etsimään todennäköisemmin Suomen rajojen ulkopuolelta, esimerkiksi Ukrainasta, Venäjältä tai Yhdysvalloista.

Nykyjärjestelmän suurin ongelma piilee siinä, että täyskielto johtaa lähes väistämättä palkkiollisen sijaissynnytyksen pariin. Suurin osa sijaissynnytystä sivuavista, hyvin aiheellisista ihmisoikeushuolista koskee pääasiassa kaupallisia järjestelyitä, joissa synnyttäjälle maksetaan palkkiota. Tällöin parhaassakin tapauksessa sijaissynnyttäjiksi saattavat päätyä taloudellisissa vaikeuksissa olevat ihmiset, jotka tarttuvat järjestelyyn muiden vaihtoehtojen puutteesta viimeisenä oljenkortenaan. Pahimmassa tapauksessa kyseessä on suoranainen ihmiskauppa, jossa välittäjätaho tekee kauppaa oikeuksistaan tietämättömän ihmisen keholla ja lapsilla.

Parempiakin vaihtoehtoja soisi löytyvän. Tästä syystä ihmisiä tulisi ohjata eettisempään suuntaan mahdollistamalla ei-kaupalliset sijaissynnytykset. Palkkiottomassa järjestelyssä synnyttäjälle korvataan vain raskaudesta aiheutuvat kulut ja ansionmenetykset, millä pyritään minimoimaan taloudellisen hyväksikäytön riski. Tällöin prosessin ajurina olisi synnyttäjän vilpitön halu auttaa tahattomasti lapsetonta läheistään. Eli siis vähän kuin Phoeben raskaus Frendeissä.

Kuten sanottu, Suomen heikkenevän huoltosuhteen suuntaa tuskin pystytään kääntämään kirveelläkään. Silti lapsettomuudesta kärsivien perheellistymisen tukeminen tulisi ottaa yhä selvemmin perhepolitiikan agendalle. Ei-kaupallisen sijaissynnytyksen salliminen ei ole palapelin ainoa puuttuva palanen mutta askel johonkin, ja todennäköisesti oikeaan, suuntaan.

Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa esitellään Demarinuorten tavoitteita SDP:n 47. puoluekokouksessa. Puoluekokous järjestetään Jyväskylässä 1.-3.9.2023.

Sini Saarni