Muutama viikko sitten uutisoitiin valtavasta ihmisjonosta Hakaniemen torilla. Yli 1400 ihmistä jonotti ruokakassia, joita Heikki Hurstin Laupeuden työ oli jakamassa. Joulun aika nostaa tämän yhteiskunnan eriarvoistumisesta, osattomuudesta ja köyhyydestä kertovan ilmiön esille tavallistakin voimakkaammin. Kuinka moni oikeastaan on yhteiskunnan perusturvaverkoston ulkopuolella ja joutuu turvautumaan erilaisten järjestöjen tarjoamaan ruoka-apuun?

Samaan aikaan kun yhteiskunnassamme moni asia on paremmin kuin koskaan, on leipäjonoista tullut pysyvä ilmiö katukuvassamme. Hyvinvointivaltiossamme, jossa perustuslaki turvaa jokaiselle kohtuullisen toimeentulon, viikottain arviolta 20 000 ihmistä joutuu tukeutumaan kolmannen sektorin järjestämään ruoka-apuun. Leipäjonot näyttävät jääneen viime laman jäljiltä pysyväksi ilmiöksi, vaikka kukaan tuskin näin oli alun perin ajatellut. Nämä jonot ovat kuitenkin vain yksi eriarvoistumiseen liittyvä, näkyvä ilmiö. Miksi annamme jonojen kasvaa jatkuvasti, emmekä puutu ongelmien juurisyihin?

Työttömiä, lomautettuja, työkykynsä menettäneitä, eläkeläisiä, osa-aikaisia ja jopa pysyvästi työssä olevia. Tällaisia ihmisiä leipäjonossa tutkimusten mukaan käy. Kyse on siis täysin tavallisista ihmisistä. Jostain syystä kuitenkaan heidän tulonsa eivät riitä kohtuulliseen toimeentuloon, ja usein syitä on useita. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan suomalaisten kyky asettua vähempivaraisten asemaan on olematon. Köyhyys, jonka äärimmäisenä ilmiönä on satojen metrien jonot, on varsinkin suurituloisten suomalaisten mielestä ihmisten omaa syytä. Suomalaisten todellisuudet erkanevat eikä toisillemme riitä ymmärrystä ja empatiaa. Tämä on todella huolestuttavaa.

Miten juurisyihin sitten puututaan? Demarinuoret ovat julkaisseet esimerkiksi oman mallinsa sosiaaliturvan parantamiseksi ja yksinkertaistamiseksi. Paremmalla kaavoituspolitiikalla pystytään vaikuttamaan asumisen kustannuksiin ja kuntatasolla inhimillisellä politiikalla pystytään vaikuttamaan juuri pienituloisten asemaan. Suurin joululahja kuitenkin olisi, jos jokainen ihminen syyllistämisen sijaan pyrkisi asettumaan toisten ihmisten asemaan. Ei tuomita, vaan kohdataan, ymmärretään ja kuunnellaan toisiamme.

Rauhallista joulua kaikille!

Oskari Ollikainen
Demarinuorten liittohallituksen jäsen