Vaalimyytit-kirjoitussarjan neljäs ja viimeinen osa käsittelee Perussuomalaisia ja etenkin Perussuomalaisten vaalikampanjointia ja talouslinjaa. Väitän, että Perussuomalaiset juuri tällä hetkellä vievät Suomen kansaa kuin litran mittaa. Tässä kirjoituksessa perustelen väitteeni. Toivotan ne, jotka eivät kirjoituksen luettuaan johtopäätöstäni niele keskustelemaan kanssani kommentti-osioon.
En ollut alun perin varma, mistä tekisin vaalimyytit-kirjoitussarjan neljännen osan. Olen seurannut Perussuomalaisten vaalikampanjaa tiivisti alusta saakka. Ajan myötä olen kuitenkin alkanut kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota Perussuomalaisten puheisiin ja erilaisiin populistisiin lupauksiin kuten autoveron poistoon ja Suomen EU-jäsenmaksun alentamiseen. Lopulta päätin lähteä tutkimaan Perussuomalaisten linjaa laajemmin ja luin läpi kaikki Perussuomalaisten vuonna 2015 julkaisemat ohjelmapaperit. Luettuani nämä läpi olin varma, mistä kirjoittaisin sarjan neljännen osan.
Ensiksi on todettava, että Perussuomalaisissa on myös paljon hyviä toimijoita, ja että Perussuomalaisilla on paljon hyviä yksittäisiä linjoja. En väitä, etteikö Suomessa olisi ollut ja olisi edelleen tilausta Perussuomalaisille. Perussuomalaiset ovat nousseet nykyiseen asemaansa käytännössä globalisaation ja Suomen EU-lähentymisen, Suomen vasemmiston epäonnistumisen, oikeiston arvojen liberalisoitumisen ja Suomen osittain epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vuoksi. Perussuomalaisten nousuun Suomen poliittisella kentällä reagoitiin myös lähinnä kieltämällä muun muassa maahanmuuttoon ja EU:hun liittyvät osittain todelliset ongelmat sekä joillain populistilla vedoilla, jotka lähinnä olivat omiaan lisäämään Perussuomalaisten kannatusta.
Kuitenkin väitän, että tällä hetkellä Perussuomalaiset eivät ole alkuunkaan paikkaamassa ongelmaa, jonka avulla he ovat nousseet valtaan. Minulle ei tuota ongelmia nähdä Perussuomalaisia Suomen poliittisella kentällä jos Perussuomalaisista tulee puolue, joka kykenee tekemään todellista ja aikaansaavaa politiikkaa. Nykyisellään Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole puolue, joka kykenisi vastaamaan edes omaan tarpeeseensa, vaan tällä hetkellä Perussuomalaiset kykenevät lähinnä siihen millä he ovat nousseet nykyiseen asemaansa, eli populismiin.
Perussuomalaisten linjapaperit, tavoitteet, vaaliväitteet- ja lupaukset, sekä itse totuus
Perussuomalaisten linjapapereissa on kivaa tekstiä, kivoja tavoitteita ja kivoja lupauksia. Kuitenkin niitä lukiessa minulle tulee päällimmäisenä ajatus, että olisin itse voinut kirjoittaa samat linjapaperit aika lailla omasta päästäni.
Politiikka siltä osaltaan, jossa asioita oikeasti uudistetaan, on sitä, että kyetään rakentamaan kokonaisuutena uskottavia keinoja huomioiden satoja tai tuhansia usein luonteeltaan liikkuvia tekijöitä. Uudistusten rakentaminen ja vieminen valtion tasolla eteenpäin on äärimmäisen monimutkaista ja vaativaa työtä, jossa vastuu on käytännössä maksimaalinen. Todella yksinkertainenkin huonosti suunniteltu tai toteutettu uudistus johtaa käytännössä hyvin usein täysin päinvastaiseen lopputulokseen eli tilanteen huononemiseen. Näin ollen kaikkien todellisten poliittisten linjausten täytyy olla todella huolella valmisteltuja ja toimia kokonaisuutena kaikkien muiden kaavailtujen uudistusten kanssa. Jopa erittäin hyvin suunniteltu ja toteutettu uudistus voi kaatua kokonaan toisen uudistuksen aiheuttamaan periaatteessa lähes mikroskooppisen pieneen muutokseen, jota ei huomioitu uudistusta toteutettaessa. Tämä on syy, miksi en itse voisi kirjoittaa esimerkiksi mitään SDP:n ohjelmista omasta päästäni, vaan sitä valmisteltaisiin vähintään kuukausia laajassa työryhmässä ja sen esitykset pohjautuisivat tarkkoihin laskelmiin sekä asiantuntija-arvioihin.
Yleisesti ottaen myös monet Perussuomalaisten ohjelmien tavoitteet ovat sellaisia, joita kukaan puolue tuskin vastustaa. Kukaan puolue nimittäin tuskin vastustaa kategorisesti esimerkiksi mielenterveyspalveluiden parantamista. Kuitenkaan tätä ei mainita muiden puolueiden ohjelmissa, ellei siihen ole jotain järkevää esitystä, koska mielenterveyspalvelut eivät uudistu pelkästä tahdosta ja käytännössä uudistaminen vaatii lisämäärärahoja, joita ei ole. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan lupaa tähän lisämäärärahoja eivätkä anna mitään järkevää esitystä toiminnaltaan varsin monimutkaisten mielenterveyspalveluiden uudistamiseen. Terapiapalveluita halutaan tosin lisää ja myös parempaa koordinaatiota eri palveluiden kanssa, mutta tässäkään ei ole mitään selkeää konkretiaa. Sitäkään ei määritellä, mitä terapiapalveluita halutaan lisätä.
Perussuomalaiset lupaavat usean miljardin säästöjä ja vannovat uskottavaan talouslinjaansa. Kuitenkin jo aivan ensiksi on hyvin vaikeaa saada edes kuvaa siitä, mitä Perussuomalaiset ovat alun alkaenkaan loppujen lopuksi ajamassa. Toisaalla lupaillaan parin miljardin säästöjä ja paljon lisämenoja, mutta toisaalta taas Soini on eräässäkin Ylen Ykkösaamun haastattelussa (valtiovarainministeriön julkistaman sopeutusarvion jälkeen) vaatinut 6-7 miljardin leikkauksia. Käytännössä tämä on täydellisessä ristiriidassa muun muassa Perussuomalaisten vaaliohjelman kanssa. Viikkoa aiemmin Soini kuitenkin ilmoitti leikkaustarpeeksi 2-3 miljardia, joskin 6-7 miljardista on nyt ilmeisesti tullut lopullinen linjaus.
Perussuomalaisten paperit ovat täynnä kohteita ja tavoitteita, joiden toteuttaminen on käytännössä mahdotonta ilman merkittäviä menolisäyksiä, ja joita ei ole usein edes yritetty selkeästi sovittaa yhteen muiden tavoitteiden kanssa. Pahimpana näistä tulee autoveron välitön poistaminen, joka jo yksin maksaisi yli miljardin vuodessa, ja jonka vaikutus ylipäätänsä on täysin kyseenalainen.
Perussuomalaisten linjapaperien vaatimista uudistuksista moni olisi periaatteessa toteutettavissa, mutta vaatisi merkittäviä lisämenoja, ja vaadituista uudistuksista kaikkinensa syntyy erittäin epämääräinen kokonaisuus, jossa yhteisvaikutuksia ei ole pahimmillaan lainkaan huomioitu. Esimerkiksi vaatimus käytännössä kaikkien lähipalvelujen säilyttämisestä, jopa niiden säilyttämisestä myös kaikkein syrjäisimmillä alueilla sekä ehdoton vastustus muun muassa kaikkia kyläkoulujen lakkautuksia vastaan asettaa kyseenalaiseksi suurimman osan sote-uudistuksella tavoiteltavista säästöistä ja kuntatalouden säätöistä. Samalla Perussuomalaiset vaativat muun muassa opetukseen pienryhmiä. Miten ihmeessä tämä voidaan saavuttaa, jos samalla tavoitellaan 6-7 miljardin leikkauksia? Vastaus: ei mitenkään. Käytännössä tämän suuruusluokan leikkaukset esitetyllä 6-7 vuoden jaksotuksellakin (hiukan lyhyempi kuin SDP:n esittämä jaksotus 3-4 miljardin leikkauksille) esimerkiksi kuntataloudessa johtaisivat ilman kouluverkkouudistuksia opetuksen laadun täydelliseen romahtamiseen. Käytännössä jo tässä vaiheessa kaikki mahdolliset koulutussäästöt kouluverkkoa lukuun ottamatta on jo haettu kunnissa, eikä kaavaillun suuruusluokan säästöjä yksinkertaisesti ole mahdollista saavuttaa kurittamatta kuntia, puhumattakaan lisämäärärahojen antamisesta esimerkiksi opetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen.
Aivan yhtä iso ongelma on, että Perussuomalaisten lupaamista säästöistä osa tulisi kohteista, joista ei yksinkertaisesti ole mahdollista saada säästöä. Esimerkiksi EU-jäsenmaksu on asia, josta kuka tahansa politiikassa mukana oleva tietää, ettei sitä yksinkertaisesti ole mahdollista saada alaspäin ilman, että eroamme EU:sta. Perussuomalaiset vetoavat retoriikassaan siihen, että muun muassa Ruotsi on saanut vuonna 1999 75% alennuksen osuuteensa Britannian alennetusta EU-jäsenmaksusta, josta Suomi tällä hetkellä maksaa noin 3% eli ilmeisesti noin 100-150 miljoonaa. Ruotsi ja kaksi muuta 75% vapautuksen saaneista maista olivat kuitenkin EU:n kovimpia nettomaksajia ja tapahtuman vuosi oli 1999. Tänä päivänä tämä ei tulisi kuulonkaan, eikä Suomi todennäköisesti pienempänä nettomaksajana olisi saanut edes tuota osittaista vapautusta vuonna 1999, vaikka olisi yrittänyt. Yksi esimerkki tilanteesta on se, että Britannia yrittää tällä hetkellä alentaa EU-jäsenmaksuaan, mutta tähän mennessä Britannialle on tarjottu pelkkää ovea. Yleisesti ottaen ymmärtäisin vielä jos EU-jäsenmaksun alentaminen olisi esitetty toivottavana tavoitteena, mutta sen sijaan siitä on tehty keskeinen osa säästölaskelmia.
Loputkin haetuista säästöistä pohjaavat suurelta osin muun muassa ajatuspaja Perustan laskelmaan maahanmuuton kustannuksista, joka on todella kyseenalainen ja kelpaa korkeintaan keskustelunavaukseksi. Totuuden vuoksi on toki pakko todeta, että osa säästöistä kuten elinkeinotuet ja kehitysapu toisivat halutun säästön, mutta säästö jäisi ehkä luokkaa miljardin tasolle. Kun huomioidaan, että pelkkä autoveron poisto maksaisi jo tämän verran, asettuu koko Perussuomalaisten talouspoliittinen linja niin kyseenalaiseksi, että herää peräti kysymys, onko siinä kyse tietoisesta äänestäjien huijaamisesta. Kaiken lisäksi kun huomioidaan Soinin puheet 6-7 miljardin leikkauksista, en enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Perussuomalaiset myös esimerkiksi lupaavat poistaa alle 10 000 euroa vuodessa tienaavien tuloverotuksen. Periaatteessa tämä voi olla järkevää kannustinloukkojen purkamiseksi, mutta toisaalta jos tätä ei toteuteta yhdessä kokonaisen sosiaaliturvauudistuksen kautta, lopputulos voi olla kannustinloukkojen pahentuminen, valtion kulujen lisääntyminen ja vaikutus pienituloisten elämään voi myös jäädä hyvin olemattomaksi. Ylipäätänsä se, että Perussuomalaistenkin vaatimaan sosiaaliturvan uudistamiseen lähdetään suoraan tällainen verotuksen poisto edellä, ei ole millään lailla järkevää, vaan uudistaminen pitäisi suunnitella kokonaan puhtaalta pöydältä käyttäen keinoina sekä verotusta, että muutoksia itse sosiaaliturvaan. Kaiken huipuksi Perussuomalaisten sosiaalipoliittinen ohjelma vaatii samalla huomattavia korotuksia perusturvaan.
Huomion arvoista on sekin, että alle 10 000 euroa vuodessa tienaavat maksavat pelkkää kunnallisveroa, joten verotuksen poistamisen toteutus on jokseenkin kyseenalainen ja täysin auki jäänyt asia. Periaatteessa kunnat varmaan menettäisivät verotulonsa ja se paikattaisiin valtionosuuksilla, mutta toisaalta valtionosuusjärjestelmä ei ole millään lailla puolueeton vaan suuret kaupungit joutuvat siinä itse asiassa maksajiksi, eli poiston vaikutus kuntatalouteen olisi hyvin kyseenalainen. Herääkin kysymys, onko tämäkin toimenpide päätynyt listalle vain sen takia, että se kuulostaa hyvältä äänestäjän korvaan.
Yksi lupaus sosiaalipoliittisessa ohjelmassa myös on juuri, että perusturva nostetaan tasolle, jossa vanhukset tarvitsevat toimeentulotukea vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Vaikka ”poikkeuksellista tilannetta” ei ole määritetty, tämäkin jo kuitenkin käytännössä maksaisi satoja miljoonia tai yli miljardin, jos asialle haluttaisiin tehdä mitään käytännössä näkyvää muutosta. Samalla muun muassa vanhusten laitoshoidon vähentämistä vastustetaan jyrkästi, vaikka sen rahoitusta ei ole mainittu sanallakaan.
Perussuomalaiset myös alentaisivat työnantajien työeläkemaksuja kahdella prosentilla ainakin EMU-puskureita käyttämällä. Tämä on kuitenkin todellisuudessa käytännössä eläkerahoilla toteutettava palkanalennus, sillä työeläkemaksut ovat kuitenkin käytännössä osa palkkaa, ja EMU-puskurit eivät ole mikään euroon liittyvä puskuri vaan eräänlainen pahan päivän varalle kerätty eläkerahojen ylijäämävarasto. EMU-puskurilla ei sen sääntöjen mukaan saa myöskään alentaa eläkemaksuja enemmän kuin 0,8 prosentilla vuodessa väliaikaisesti, joten loput laskusta olisi ilmeisesti tarkoitus maksaa eläkevaroilla, joka käytännössä lisäisi suoraan tarvetta eläkeiän nostolle.
Voisin jatkaa tätä edelleen, mutta en usko, että se on tarpeellista. On täysin kiistatonta, että Perussuomalaisten nykyisellä linjalla ei ole mitään todellista uskottavuutta. Muutamia poikkeuksia (esim. kehitysavun leikkaaminen) lukuun ottamatta ei ole myöskään mitään takeita siitä, mitä Perussuomalaiset tulisivat ajamaan hallitukseen päästessään. Tavoitteiden, linjausten ja eri lupausten ollessa jo valmiiksi täydessä ristiriidassa lienee helppoa haudata suurin osa lupauksista. Tällä hetkellä myös näyttää varsin paljon siltä, että Soini on valmis aika lailla mihin vaan hallitukseen päästäkseen. Vaatimus 6-7 miljardin leikkauksista, joka on täydessä ristiriidassa muun puolueen linjan kanssa, on hyvä esimerkki tästä.
Perussuomalaisten sivukampanja – katteettomia lupauksia, loanheittoa ja suoranaisia valheita
Yleisesti ottaen Perussuomalaisilla näyttäisi olevan menossa virallinen kampanja ja jonkinlainen sivukampanja, jossa monet ehdokkaista lupaavat puolueen viralliseen kantaan nähden täysin päinvastaisia lupauksia, ja levittävät mitä ihmeellisintä tietoa. Ylipäätänsä on lähes mahdotonta luoda mitään yhtenäistä kuvaa Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden linjauksista. Esimerkiksi puolue itse vuonna 2013 kannatti nollasopimusten kieltämistä, mutta nyt eräänkin tutkimuksen mukaan vain noin puolet kansanedustajaehdokkaista vastustaa niitä, eikä puolueella ole tähän suoraa kantaa.
Yleisesti ottaen ehdokkailla on toki oikeus omiin kantoihinsa, mutta äänestäjän kuluttajansuojan kannalta reilua olisi kertoa jos puolueen kanta on täysin päinvastainen, koska silloin ehdokkaan kanta ei tule etenemään yhtään mihinkään, ellei ehdokas eroa puolueen eduskuntaryhmästä. Perussuomalaisetkin nimittäin käyttävät ryhmäkuria ja ovat periaatteessa pakotettuja siihen ollessaan hallituksessa. Nyt täysin ristiriidassa olevia lupauksia tunnutaan viljelevän ympäri maakuntia, jolloin äänestäjä ei todellakaan tule saamaan mitä hänelle on luvattu.
Pahimpina näistä tulevat muihin puolueisiin kohdistuvat pahimmillaan täysin perättömät väitteet. Itse kiinnitin huomiota etenkin siihen kun nykyinen Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas ja entinen Kristillisdemokraattien (silloinen Suomen Kristillinen Liitto) puheenjohtaja ja ministeri (ollut kansanedustaja 2011 saakka) syytti demareita rikkaiden suosimisesta poistamalla varallisuusvero ja alentamalla yhteisöveroa 20 prosenttiin. Ensinnäkin hän jätti kokonaan kertomatta, että varallisuusveron poisto oli Keskustan kanssa tehty kompromissi, ja että varallisuusvero oli vuonna 2005 jo ajettu niin alas, että sen tuotto oli noin 70 miljoonaa ja hallinnolliset kustannukset samaa luokkaa. Veroa myös kierrettiin täysin avoimesti. Tämä on sinänsä varsin lyhytnäköistä, sillä hallituksessa Perussuomalaiset tulevat tekemään täysin samanlaisia kompromisseja.
Kuitenkin vielä mauttomampaa oli hänen toteamuksensa ”Sdp:n ja vihreiden eduskuntaryhmät äänestivät noiden esitysten puolesta. Ne eivät olleet mitään vahinkoja.” On nimittäin yleisessä tiedossa, että SDP:n eduskuntaryhmä ei koskaan hyväksynyt yhteisöveron alennusta. Eduskuntaryhmä sai vain tästä tiedon jälkikäteen. Päätöksen oli tehnyt joko yksin tai osan ministereitä kanssa SDP:n silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen, jonka syrjäyttäminen käytännössä alkoi tästä hetkestä.
Perussuomalaisten kampanjassa jatkuva teema on myös ollut niin sanottu ”paskalaki” eli maaseudun jätevesiasetus. Vaikka onkin pakko myöntää, että laki ja etenkin sen toteutus on ollut huonosti valmisteltu ja aiheuttanut selkeitä ongelmia maaseudulla asuville, on lailla kampanjointi saanut todella ihmeellisiä piirteitä. ”Paskalaista” on tullut Perussuomalaisten pääteemoja, ja pahimmillaan jotkut toimijat ovat jopa lähteneet syyttämään Juha Sipilää siitä, että hän olisi tienannut miljoonia ”paskalailla”, mikä luonnollisesti paljastui karvaaksi valheeksi.
Soinikin puheissa vilisee kummallisuuksia. Etenkin Soini ei ole uskonut IMF:n arviota siitä, että Kreikka ei enää tarvitse lisälainaa, ja muun muassa levittänyt valheellista tietoa Suomen Kreikka-vastuista. Puolueen johtohahmot ovat myös jatkuvasti levittäneet Kari Rajamäen täysin virheellisiä tulkintoja paperittomien terveydenhuoltolaista. Toivon, että näissä on kyse pelkistä väärinymmärryksistä. Kukaan tähän mennessä ei kuitenkaan ole julkisesti pahoitellut virhettään tai edes myöntänyt olleensa väärässä.
Kampanjaa seuratessa ja ohjelmapapereita lukiessa on myös pakko kiinnittää huomiota erilaisen ”foliohattuilun” esiintymiseen. Esimerkiksi Perussuomalaisten sosiaalipoliittinen ohjelma vertaa osaa masennuslääkkeistä päihteisiin ja perää sitä, ettei niiden pitkäaikaisvaikutuksia ole tutkittu ja niitä määrätään liikaa. Tämä oli sinänsä SSRI-lääkkeiden osalta totta 90-luvulla kun nämä tulivat markkinoille, mutta nyt kynnys näiden määräämiseen on Suomessa varsin korkea, ja niiden pitkäaikaisvaikutuksista on myös tutkimusaineistoa. Vaikka tämä ei onneksi edusta puolueen valtavirtaa niin huomio kiinnittyy myös muun muassa erääseen nuorisojärjestön 2. varapuheenjohtajan Twitter-keskusteluun, jossa hän kertoo ”homolain” eli tasa-arvoisen avioliittolain olevan vapaamuurareiden ja Illuminatin hanke. Toivon, että hän ei ollut tosissaan kirjoittaessaan tätä.
Myös sosiaalipoliittisessa ohjelmassa olevat viittaukset ”huostaanottobisnekseen” ja halu edelleen vaikeuttaa huostaanottojen tekemistä kuulostaa huolestuttavalta tilanteessa, jossa vanhemmat saavat käytännössä tappaa lapsensa ennen kuin huostaanottoon mennään. Lastensuojeluun toki varmasti liittyy näillä alueilla joitain ongelmia joita tulisi selvittää, mutta esitetty ei ole ratkaisu siihen. Etenkin täytyy muistaa, että huostaanoton vahvistaa aina kunnan sosiaalilautakunta, ja se viedään vanhempien näin halutessa edelleen hallinto-oikeuteen.
Kuka Soini on?
Perussuomalaisten epäselvä ja suorastaan populistinen linja herättää kysymyksen, kuka puolueen puheenjohtaja Timo Soini oikeasti on.
Toisaalta Soini on lempeä ja letkeä ”maisterisjätkä”, mutta Soinin poliittinen ura maalaa myös toisenlaisen kuvan Soinista. Soini on tullut aikoinaan mukaan politiikkaan SMP:n riveistä ja tehnyt gradunsa populismista ja sen käytöstä politiikasta. SMP oli tunnetusti keskustapopulistinen puolue, jonka raunioiden päälle Perussuomalaiset perustettiin 1995. SMP:n viimeinen 1992 julkaistu puolueohjelma oli pitkälti Soinin käsialaa. Ohjelmassa SMP:n linja määriteltiin suomenkansalliseksi populismiksi.
SMP:n kaatuminen oli Soinille kova pala. Soinista tuli uuden Perussuomalaiset-puolueen puheenjohtaja 1997, mutta puolue ei kovasta yrityksestä huolimatta alkanut ottaa tuulta alleen kun vasta 2003. Vuonna 2000 Soini kiersi käännyttämässä puoluekenttää uuden oikeistopopulistisen puolueen perustamiseksi ja kertoi pitävänsä sitä epäonnistumisena, jos Suomessa ei olisi tällaista puoluetta viiden vuoden päästä. Mallia olisi ollut tarkoitus ottaa Norjan edistyspuolueesta ja Jörg Haiderin toiminnasta Itävallassa. Molempia puolueita (biseksuaaliksi myöhemmin paljastunut Jörg Haider tosin ajoi kuolonkolarin ajaessaan 72km/h ylinopeutta 1,8 promillen humalassa virka-autollaan ja puolue pitkälti kuoli hänen mukanaan) on määritelty lähinnä äärioikeistolaisiksi, ja esimerkiksi Anders Breivik oli Norjan edistyspuolueen jäsen. Soini ei kuitenkaan saanut puolueväkeään käännytettyä ainakaan riittävissä määrin, mutta Perussuomalaiset sen sijaan hiukan yllättäen alkoivat ottaa tuulta alleen.
En muuten vetäisi yhtään mitään johtopäätöksiä Soinin aiemmasta poliittisesta taustasta tai edes nostaisi sitä esille, elleivät Perussuomalaisten nykyiset linjaukset ja Soinin toiminta vaikuttaisi olevan osaltaan linjassa sen kanssa. Perussuomalaisten ja etenkin Soinin toimintaa katsottaessa herää kysymys, onko Soini lähinnä valtaa tavoitteleva populisti, jonka ei edes ole tarkoitus luoda todellista poliittista vaihtoehtoa. Yksi mielenkiintoinen näkökanta on sekin, että vaikka Soini itse irtisanoutuukin suoranaisesta rasismista ja äärioikeistolaisesta ideologiasta, Soinille kuitenkin tuntuu kelpaavan tätä taustaa edustavien äänestäjien äänet. Vaikka monia toimijoita onkin viime aikoina erotettu Perussuomalaisista, Perussuomalaiset eivät kuitenkaan koskaan ole tehneet todellista pesäeroa tähän siipeen puolueessaan.
Jätän tämän kysymyksen kuitenkin avoimeksi, sillä ainoastaan Soini voi tietää mitä Soini ajattelee, enkä tällaista johtopäätöstä voi suoraan tehdä. Mielestäni tämä on kuitenkin aiheellinen kysymys kun katsotaan Perussuomalaisten nykyistäkin toimintaa. Perussuomalaiset voisivat hyvin tarjota todellisen poliittisen vaihtoehdon, mutta he eivät ole sitä tehneet.
Johtopäätös – Perussuomalaiset vievät kansaa kuin litran mittaa
Näiden vaalien osalta ainoa johtopäätös onkin, että kannatustaan kasvattava Perussuomalaiset vie tällä hetkellä kansaa kuin litran mittaa. Toivon, että äänestäjät tajuaisivat tämän ja lähettäisivät Perussuomalaiset oppositioon uudistumaan äänestämällä jotain muuta puoluetta. Jos vanhat puolueet eivät kelpaa, on tarjolla monia muita puolueita kuten Itsenäisyyspuolue, joka myös oikeasti seisoo kantojensa takana.
Lassi Jääskeläinen
Uudenmaan Demarinuorten hallituksen jäsen
