Vapun pyhinä minulla oli pitkästä aikaa tilaisuus lukea iltapäivälehdet huolellisemmin läpi. Lehden sisällöstä merkittävän osan muodosti erilainen rikosuutisointi. Lööpit kirkuivat sarjakuristajista ja -hukuttajista ja rikollisuutta oli kuvattu värikkäästi sekä yksityiskohtaisesti. Uutisoinnin perusteella rikollisuus on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja yhteiskunta muuttunut turvattomammaksi. Samaan lopputulokseen voi päätyä kuuntelemalla poliittista keskustelua. Ainoa ongelma tässä yleisessä käsityksessä on, ettei se ole totta.
Rikollisuuden mittaaminen on vaikeampaa kuin ajattelisi. Kaikki rikokset eivät päädy poliisin tietoon, kaikista syyttäjä ei nosta syytettä, kaikkien rikosten osalta näyttö ei riitä tuomioon asti. Siitä huolimatta tutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että rikollisuuden yleistrendi on laskeva. Esimerkiksi oheinen Findikaattorin tilasto näyttää varsin selvästi, ettemme elä nykyään turvattomammassa Suomessa kuin ennen. Väitänkin, että osasyynä yleiseen käsitykseen pahenevasta rikollisuudesta on se, että rikoksista uutisoidaan näyttävästi.
(Tähän väliin lukuvinkki: jos haluat tutustua suomalaisen rikollisuuden kuvaan oikeasti, suosittelen Long Playn juttua Sali 403)
Juha Sipilän hallitus on hallitusohjelmassaan linjannut puuttuvansa kriminaalipolitiikkaan ja tarkastelemaan rikoksista annettuja rangaistuksia vastaamaan yleistä oikeustajua. Tämän työn pohjaksi hallitus on tilannut tutkijoilta selvityksen kansan oikeustajusta. Tutkimus toteutetaan antamalla joukolle kansalaisia ja ammattituomareita arvioitavaksi erilaisia rikostapauksia. Toivotan hallitukselle onnea ja tutkijoille voimia. Mikäli oikeustaju sattuu tutkimuksesta löytymään, siitä kannattaa informoida maailmanlaajuisesti, sillä löydös olisi ainutlaatuinen.
Aikaisempien vastaavien tutkimusten perusteella tulokset ovat etukäteen arvattavissa. Mitä vähemmän tietoa tutkimuksen osanottajalle annetaan rikoksista, rikollisista ja heidän motiiveistaan, sitä kovempia rangaistuksia hän haluaa langettaa. Tiedon lisääntyessä rangaistukset lievenevät. Lisäksi arvattavissa on, että nykyistä rangaistuskäytäntöä pidetään liian lievänä. Tämä on yleismaailmallinen ilmiö, joka on nähtävissä jopa Saudi-Arabian kaltaisissa maissa.
Vaikein kysymys onkin, mitä hallitus aikoo tutkimustuloksilla tehdä. Siinä uudella oikeusministerillä Antti Häkkäsellä (kok.) riittää miettimistä. Oma veikkaukseni on, että hallitus käynnistää hankkeen, jossa ainakin väkivaltarikosten rangaistusasteikkoja kovennetaan maltillisesti. Silloin on mielekästä kysyä, onko koko hankkeella ollut mitään merkitystä. Tunteeko kansa rangaistusten vastaavan yleistä oikeustajua paremmin, jos pahoinpitelyistä tuomitaan muutama kuukausi enemmän vankeutta tai nykyistä useampi päiväsakko? Hyvä kysymys on myös se, mistä rahat pidennettyihin rangaistuksiin otetaan. En usko olevani ainoa veronmaksaja, joka ei innostu ajatuksesta leikata ihmisten terveyspalveluista, jotta nykyistä useampaa ihmistä voidaan säilyttää vankilassa.
Kriminaalipoliittinen keskustelu jämähtää usein rangaistuksiin. Paljon vähemmän huomiota saa osakseen se, mitä rangaistuksilla edes tavoitellaan. Rehellisyyden nimissä on todettava, että rangaistusten taustalla vaikuttaa aina koston ajatus. Sekin on hyväksyttävää, sillä yhteiskunta toimii paremmin, kun koston suorittaa viranomainen määrämuotoisessa menettelyssä eikä rikoksen uhri valitsemallaan tavalla.
Lisäksi rangaistuksiin on ajateltu liittyvän eristämis-, pelote- ja parantamisvaikutuksia. Tavoitteena siis on
- eristää rikollinen pois yhteiskunnasta tekemästä rikoksia
- pelottaa ihmiset pois rikosten poluilta
- parantaa rikollisen elämää niin, ettei hän enää syyllisty rikoksiin.
Rangaistusten pidentäminen tuskin lisäisi mitään näistä vaikutuksista. Tutkimustulosten mukaan pidemmät rangaistukset eivät pääsääntöisesti pelota ihmisiä pois rikosten parista. Syynä on se, ettei rikoksia tehtäessä juurikaan mietitä niiden seurauksia. Järkevästi ajatellen ei ole järkevää tappaa toista ihmistä, sillä siitä joutuu vankilaan vuosikausiksi. Valitettavasti suurin osa henkirikoksista tehdään humalassa ja hetken mielijohteesta. Vastaavasti vankila ei myöskään pääsääntöisesti paranna rikollista (vaikka osaan rikollisista vankeusrangaistus tehoaakin toivotulla tavalla). Vankeusrangaistusten pidentäminen ei luultavasti auttaisi rikollista kasvamaan yhteiskunnan jäseneksi. Tuolloin kasvaa aika, joka ollaan eristyksissä muusta yhteiskunnasta yhdessä muiden rikollisten kanssa.
Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin. Edellä esitetystä huolimatta en ole esittämässä rikoslain kumoamista tai rangaistusten lyhentämistä minimaaliseksi. Kriminaalipolitiikalla on paikkansa ja yhteiskunnalla on oltava keinot puuttua ihmisten vahingolliseen käytökseen. Rikollisuus ei kuitenkaan Suomessa vähene sillä, että hallitus nysvää etsimässä kyselytutkimuksissa yleistä oikeustajua ja korottelemassa rangaistusasteikkoja näennäisesti.
Kriminaalipolitiikan on perustuttava faktoihin, eikä vääristyneeseen kuvaan rikollisuudesta ja sen syistä. Sen vuoksi mediassa ja muussa julkisessa keskustelussa on kyettävä puhumaan kriminaalipolitiikasta rehellisesti. Miksi rikosoikeudellinen järjestelmä on tällä hetkellä se, mikä se on? Mitä me oikeasti haluamme saada rangaistuksilla aikaiseksi? Erittäin tärkeää on, että keskusteluun osallistuvat myös alan ammattilaiset. Siksi vuoden iloisimpiin uutisiin kuuluu Helsingin hovioikeuspiirin ehdotus mediatuomareiden eli tuomioistuinten tuomioita kommentoivien ja tietoa jakavien ammattituomareiden käyttöönotosta Suomessa. Ruotsin kokemukset vastaavasta järjestelmästä ovat olleet rohkaisevia.
Jos rikollisuuteen haluaa puuttua oikeasti, paras keino siihen on tutkimusten mukaan sosiaalipolitiikka. Rikoksia tekevät harvemmin ne ihmiset, joilla on elämässä kaikki hyvin. Siksi esimerkiksi nuorisotyöllä ja lastensuojelutyöllä on rikollisuuden ehkäisyssä huomattavasti kriminaalipolitiikkaa suurempi vaikutus. Jokaisen euron, jota harkitaan käytettäväksi ihmisten pitämiseen vankilassa pidempään, voi puolestani laittaa tähän työhön.
Wiking Vuori
Kirjoittaja on Demarinuorten liittohallituksen jäsen
